keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Maailma tuomitsi Israelin sotatoimet Libanonissa

13.7.2006 19:46

Pariisi/Moskova/Helsinki. Samaan aikaan kun kansainvälisen yhteisön huoli Israelin sotatoimista nousi, Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sanoi, että Israelilla "on oikeus puolustaa itseään". Muut maat kuitenkin tuomitsivat teot jyrkin sanoin ja kehottivat osapuolia malttiin Lähi-idässä.

Euroopan unioni moittii Israelin sotatoimia Libanonissa kohtuuttomiksi. EU:n puheenjohtajamaana toimiva Suomi sanoi, että Libanonin ilma- ja merisaarto ei ole perusteltu vastatoimi sotilaiden sieppauksille.

"Kansainvälisen humanitaarisen lain vastaiset toimet vain kiihdyttävät väkivallan ja koston kierrettä eivätkä palvele kenenkään turvallisuutta", ulkoministeriön lausunnossa todettiin.

Myös Ranska, Venäjä, Italia ja pohjoismaat tuomitsivat jyrkästi Israelin voimatoimet. Maat katsoivat, että Israelin hyökkäys Libanonin eteläosaan on suhteettoman suuri sotilaallinen vastaus israelilaissotilaiden sieppaamiseen. Ne paheksuvat sitä, että Israel aiheuttaa nyt siviileille kärsimystä kostona Hizbollah-järjestön tekemästä sieppauksesta.

"Ei ole olemassa mitään oikeutusta sille, että Israel tuhoaa siviilien infrastruktuuria niin Libanonissa kuin palestiinalaisalueillakin ja aiheuttaa siviileille kärsimystä suhteettomalla voimankäytöllä", Venäjän ulkoministeriö sanoi lausunnossaan.

Toisaalta myös Hizbollahin käytös ja israelilaissotilaiden sieppaus tuomittiin laajalti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.