26.4.2009 10:36 | Päivitetty: 28.4.2009 7:42
Koulun työntekijä liimaa aitaan ilmoituksen koulun sulkemisesta Méxicon esikaupunkialueella.
Uusien sikainfluenssatartuntojen määrä on kääntynyt laskuun Meksikossa, kertovat maan terveysviranomaiset.
Terveysministeri Jose Angel Cordovan mukaan tautiin kuoli maanantaina kolme potilasta ja uusia tautitapauksia rekisteröitiin vuorokauden aikana enää runsaat sata.
Meksiko päätti maanantaina sulkea koulut koko maassa sikainfluenssaepidemian takia. Koulut ovat terveysministerin mukaan kiinni tukokuun kuudenteen päivään asti.
Viranomaisten mukaan Meksikossa on epidemiaan kuollut 149 ihmistä. Enemmistö kuolleista on ollut 20–50-vuotiaita.
Meksikon terveysministerin mukaan maassa on havaittu noin 1 600 epäiltyä tartuntaa. Noin 400 tartunnan mahdollisesti saanutta on sairaalassa.
Ensimmäinen sikainfluenssan uhri kuoli Oaxacan osavaltiossa 13. huhtikuuta. Viisi päivää myöhemmin Meksiko lähetti ensimmäiset virusnäytteet tutkittavaksi Yhdysvaltain tartuntatautiviraston CDC:n laboratorioon.
Samoihin aikoihin ympäri Meksikoa lähetetyt ryhmät havaitsivat, että tauti tappoi paljon 20–40-vuotiaita ihmisiä.
Havainto hätkähdytti viranomaiset, sillä maailmanlaajuisille pandemioille on tyypillistä, että uhrit ovat nuoria aikuisia.
Maailmanpankki myöntää Meksikolle 205 miljoonan dollarin lainan sikainfluenssan torjumista varten. Osa lainasta annetaan Meksikon käyttöön heti.
Meksikon talousministerin mukaan summalla on määrä hankkia lääkkeitä ja tehostaa sikainfluenssan diagnosoimista. Loput rahoista Meksiko saa myöhemmin.
Sikainfluenssaa aiheuttava H1N1-virus pääsi leviämään Meksikossa, koska viranomaiset luulivat tautia aluksi tavallisen influenssan jälkiaalloksi.
Viranomaiset näyttävät hukanneen myös päiviä – tai jopa viikkoja – virusnäytteiden tutkimisessa. Influenssatapauksissa havaittiin Meksikossa selvä piikki jo maaliskuun lopussa, mutta se ei saanut terveysviranomaisia varuilleen.
Paikallisissa laboratorioissa ei myöskään havaittu poikkeamia näytteissä. Viranomaiset puhuivat tavanomaisesta A-influenssasta vielä tämän viikon keskiviikkona. Vasta Yhdysvalloista torstaina tullut tieto muutti suhtautumista.
Viranomaisia hämäsi se, että sikainfluenssan oireet muistuttavat paljolti tavallisia influenssan oireita. Selitykseksi on annettu puutteet näytteiden analysoinnissa.
Meksikolaisten hidastelun takia sikainfluenssan leviämistä ei voida enää pysäyttää varhaisella puuttumisella, eli eristämällä tartunnan saaneet ja rokottamalla tartuntavaarassa olevat. Nämä kaksi keinoa kuuluvat ensimmäisenä maailman terveysjärjestön WHO:n tartuntatautien ehkäisystrategiaan.
Ratkaisevaa on nyt, kuinka helposti virus leviää. WHO on asettanut globaalille pandemialle kolme kriteeriä: viruksen kyvyn tarttua ihmiseen, levitä ihmisestä ihmiseen sekä maailmanlaajuisen immuniteetin puuttumisen.
Sikainfluenssavirus on sijoitettu vaarallisuudeltaan nyt kolmanteen kategoriaan WHO:n kuuden portaan asteikossa. Mikäli viruksen leviäminen todetaan nopeaksi ja laajaksi, noustaa WHO kategorian neloseksi.
Lääketehtaat ovat valmistautuneet aloittamaan rokotteiden valmistuksen sikainfluenssaa vastaan yhdessä WHO:n kanssa.
Yhdysvalloissa CDC tutkii puolestaan mahdollisuutta, että viimesyksyinen influenssarokote antaisi suojan taudille. CDC:n mukaan on myös mahdollista, että vuoden 1976 sikainfluenssa-aallon aikana rokotteen saaneet pystyisivät vastustamaan uutta virusta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi