perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Merikilpikonna kuvasi videon kadonneella kameralla

14.7.2010 16:16

Hollantilaisen merivoimien sotilaan kadottama kamera päätyi merikilpikonnan kuljetettavaksi Yhdysvalloissa. Kun kamera ajautui rantaan, sen muistikortilta löytyi kilpikonnan kuvaama video. Asiasta kertoo uutistoimisto AFP.

Yllätys paljastui Ydysvaltain merivartiostossa työskentelevälle Paul Schultzille , kun hän löysi vedenpitävässä kotelossa olleen digitaalikameran rannalta Floridan Key Westissä.

Tammikuulle päivätyssä videossa ilmeisesti kilpikonnaan tarttunut kamera kuvaa konnan uintiretkeä.

"On vaikea sanoa, kuinka se tapahtui, mutta kamera menee päälle ja kilpikonna nauhoittaa itseään uimassa sen kanssa", Schultz kertoi uutistoimisto AFP:lle.

"Kun näin videon, luulin ensin sukeltajan joutuneen jonkin merenelävän hyökkäyksen kohteeksi." Myöhemmin Schultz tajusi, että kamera olikin päätynyt kilpikonnan kyytiin.

Schultz julkaisi kamerassa olleita valokuvia internetissä löytääkseen kameran omistajan. Hän löysikin hollantilaisen ja selvisi, että tämä oli kadottanut kameran sukellusretkellä Aruballa marraskuussa.

Venezuelan edustalla sijaitsevalta Arubalta on matkaa Key Westiin on linnuntietä noin 1 800 kilometriä. Uutistoimisto AFP:n mukaan kamera on todennäköisesti kulkenut merivirroissa vielä huomattavasti pidemmän matkan.

Kilpikonnan videosta tuli ymmärrettävästi myös menestys YouTube-videopalvelussa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.