torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Merirosvot muuttivat taktiikkaansa

15.4.2009 22:20

Somalian edustalla riehuvat merirosvot ovat joutuneet muuttamaan taktiikkaansa alueella partioivien sotalaivojen vuoksi.

Suomalaisasiantuntijan mukaan rosvot ovat siirtymässä Intian valtamerelle, kun ne tähän saakka ovat keskittyneet lähinnä Adeninlahdelle. Lahti yhdistää Suezin kanavan ja Punaisenmeren Intian valtamereen ja on vilkas kauppareitti, jota pitkin kulkee vuosittain yli 20 000 alusta.

"Merirosvot ovat toimineet Adeninlahdella rannikolta käsin, ja pääosa hyökkäyksistä on tapahtunut siellä. Nyt alueella on paljon sotalaivoja, joten kiinnijäämisriski on kasvanut ja merirosvot ovat vaihtaneet taktiikkaansa", sotilaslakimies Antti Lehmusjärvi kertoo.

Lehmusjärvi työskentelee EU:n merirosvouksen vastaisen operaation esikunnassa Lontoon Northwoodissa.

Merirosvot ovat hyökänneet rahtialusten kimppuun jopa yli 600 kilometrin päässä rannikosta. Samalla onnistuneet hyökkäykset Adeninlahdella ovat vähentyneet viime vuoteen verrattuna.

"Intian valtamerellä he toimivat emoaluksilta, joihin on varastoitu vettä ja polttoainetta. Sieltä tehdään iskuja pienillä ja nopeilla moottoriveneillä", sanoo Lehmusjärvi.


Lisää aiheesta torstain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.