perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Michael Jacksonin lääkärille syyte kuolemantuottamuksesta

8.2.2010 21:59 | Päivitetty: 9.2.2010 1:25

afp

Conrad Murrayn epäillään antaneen Michael Jacksonille kuolettavan annoksen lääkkeitä.

Conrad Murrayn epäillään antaneen Michael Jacksonille kuolettavan annoksen lääkkeitä.

LOS ANGELES. Poptähti Michael Jacksonin henkilääkäri sai maanantaina syytteen laulajan kuolemantuottamuksesta.

Conrad Murrayta odottaa enimmillään neljän vuoden vankeusrangaistus, jos hänet todetaan syylliseksi.

Jackson kuoli viime kesäkuussa lääkkeiden yliannostukseen. Kuolinsyytutkimuksen mukaan hänen elimistöstään löydettiin runsaasti voimakasta rauhoittavaa lääkettä propofolia sekä lisäksi muita lääkkeitä. Kuolemaa on tutkittu kuukausien ajan henkirikoksena.

Murray kiisti oikeudessa syyllisyytensä poptähden kuolemaan. Murray saapui oikeuden eteen Los Angelesissa varhain tiistaina Suomen aikaa.

Aiemmin hän on myöntänyt antaneensa Jacksonille unilääkettä. Hän on kuitenkin kiistänyt tehneensä mitään väärää ja sanonut, että Jackson oli saanut propofolia jo aiemmin muilta lääkäreiltä.

Syyttäjien mukaan Murray ei aiheuttanut Jacksonin kuolemaa tahallaan, mutta toimi kuitenkin lainvastaisesti.

Pian sen jälkeen, kun Murray oli asetettu syytteeseen, Jacksonin äiti, isä ja veli saapuivat oikeustalolle lähellä Los Angelesin kansainvälistä lentokenttää, jonka ulkopuolelle sadat toimittajat ja Jacksonin fanit olivat kokoontuneet.

"Haen oikeutta", Jacksonin isä tyytyi sanomaan toimittajille.

Jackson palkkasi Murrayn henkilökohtaiseksi lääkärikseen viime keväänä, kun popin kuningas aloitti valmistautumisen esiintymislavoille paluuseen.

Jackson kuoli 25. kesäkuuta 50-vuotiaana.

Annettuaan Jacksonille propofolia lääkäri poistui poptähden huoneesta muutamaksi minuutiksi "käydäkseen vessassa". Hänen palatessaan huoneeseen Jackson ei enää hengittänyt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.