13.1.2010 15:29
Muut kansainväliset internetyhtiöt tuskin lähtevät vastustamaan kiinalaisviranomaisten vaatimaa sensuuria hakukoneyhtiö Googlen vanavedessä.
Sähköposti- ja hakupalveluita tarjoavat Microsoft ja Yahoo ovat panostaneet voimakkaasti Kiinan markkinoille, ja vetäytyminen olisi niille suurempi isku kuin Googlelle.
Googlelle Kiinan markkinoiden on arvioitu edustavan vain murto-osaa sen kansainvälisestä toiminnasta. Googlen osuus kiinalaisten nettihauista on alle kolmannes. Ehdoton ykkönen alalla on kiinalainen Baidu, joka noudattaa viranomaisten sensuuriohjeita tarkasti.
Google ilmoitti tiistaina, että se aikoo lopettaa hakutulosten sensuroinnin sivustollaan Kiinassa. Jo keskiviikkona google.cn-sivulla tehdyllä haulla löytyi aiemmin ehdottomassa pannassa ollut Tank Man -kuva Taivaallisen rauhan aukion mielenosoituksista vuodelta 1989.
Googlen päätös on saanut kiitosta ihmisoikeusaktivisteilta. Human Rights Watch -järjestön mukaan päätös osoittaa, millainen uhka kansalaistensa vapautta rajoittavat viranomaiset ovat netissä. Järjestöt toivovat, että myös muilla länsimaisilla yhtiöillä olisi rohkeutta vastustaa kiinalaisviranomaisten sensuuria.
Päätös herätti myös kritiikkiä. Arvostelijat uskoivat yli 350 miljoonalle kiinalaiselle netin käyttäjälle jäävän entistä vähemmän vaihtoehtoja, mikäli Google joutuu lähtemään maasta.
Kiinan kansallisissa medioissa uutinen sai hyvin vähän huomiota. Jos siitä kerrottiin, jätettiin kertomatta, että lähdön taustalla oli kiinalaishakkereiden laaja nettihyökkäys Googlea vastaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi