6.3.2010 13:26 | Päivitetty: 6.3.2010 18:56
Moskovalaiset osoittivat mieltään sisäministerön uudistamisen puolesta.
Moskova. Noin pari sataa ihmistä vaatii Venäjän poliisihallintoon muutoksia Moskovan keskustassa. Opposition mielenosoitukseen on viranomaisten lupa, mikä on harvinaista. Viime viikonloppuna poliisi hajotti vastaavan mielenosoituksen.
Venäjällä poliisin eli miliisin suosio ja arvostus on pohjamudissa. Riippumaton tutkimuslaitos Levada julkaisi helmikuussa mielipidetutkimuksen, jonka mukaan 67 prosenttia venäläisistä pelkää poliisia.
Venäjällä poliisi on pahasti korruptoitunut. Viime aikoina on myös ollut esillä useita tapauksia, joissa yksittäiset poliisit ovat surmanneet ihmisiä. Viime kuussa poliisimies sai elinkautisen, kun hän tappoi kaksi ihmistä ja haavoitti seitsemää ammuskeltuaan ruokakaupassa.
Poliisin tehottomuus ja korruptio ovat hermostuttaneet myös valtiojohdon. Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on arvostellut poliisia kovin sanoin. Helmikuussa hän luetteli avoimesti poliisin ongelmia.
Medvedevin mukaan poliisia vastaan kirjattiin viime vuonna 15 000 korruptiotapausta, mikä on presidentin mukaan "vain jäävuoren huippu".
Presidentti myös kertoi, että poliisilta jää selvittämättä vuosittain 2 000 murhaa tai murhayritystä, 124 000 murtoa ja 760 000 varkautta. Tehdyistä rikoksista se on noin puolet.
Hän onkin erottanut useita poliisin aluepäälliköitä ja kaksi sisäministeriön korkeaa virkamiestä. Puhdistusoperaatiossaan hän on pohtinut jopa sisäministeriön henkilöstömäärän puolittamista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi