sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Mielikuvakampanja tekee tv-maksun maksamisesta Ruotsissa sankariteon

2.4.2010 18:31

Ruotsin tv-maksuja keräävä valtiollinen Radiotjänst on kehittänyt mielikuvakampanjan, jonka menestys on ylittänyt kirkkaasti kaikki odotukset.

Neljässä kuukaudessa Radiotjänstin teettämällä interaktiivisella internetsivulla (www.tackfilm.se) on vieraillut jo runsaat 26 miljoonaa kävijää noin 230 maasta.

Heistä kuusi miljoonaa on tehnyt myös yksilöllisen lyhytelokuvan, jossa koko maailman ihaileman sankarin paikalle voi sijoittaa oman kuvansa.

"Keskeinen tavoite on saavuttaa ne ruotsalaiset, jotka eivät ole hoitaneet omaa tv-maksuaan", sanoo Radiotjänstin tiedotuspäällikkö, uutta sankarikampanjaa kehitellyt Per Leander.

Kampanjan ytimessä on 130 sekunnin elokuvallinen, tunteisiin vetoava lyhytelokuva.

Siinä melkein koko maailma seuraa henkeään pidätellen televisioitua tiedotustilaisuutta, jossa näyttelijä Stina Ekbladin hahmo ilmoittaa, ketä me kaikki voimme kiittää siitä, että teeveessä näkemämme asiat ovat edelleen totta ja että meillä on yhä valinnanvapaus.

Ja kas, Ekblad vetää kuoresta juuri minun valokuvani tai kenen kuvan sijoitinkaan elokuvaan Radiotjänstin nettisivulla.

Viime vuosi oli 1988 perustetun Radiotjänstin parhaita, sillä tv-maksun maksaneiden määrä kasvoi yhdeksän miljoonan asukkaan Ruotsissa jälleen 30 000 taloudella. Luvallisia talouksia on koko maassa nyt 3,5 miljoonaa eli yhdeksän kymmenestä, joissa on televisio.

Leander ei osaa arvioida, kuinka paljon viime vuoden nousua ehti avittaa uusin kampanja, mutta yhden luvun hän tietää. Suoraan sankarikampanjan nettisivun kautta on maksunsa hoitanut nyt noin 3 000 uutta taloutta.

"Se on erinomaisen määrä, sillä kyse on vähemmistöistä, joita on sekä vaikea tavoittaa että saada vakuuttumaan tv-maksun tarpeellisuudesta. Siksi päätimmekin käyttää heidän omia keinojaan ja levittää tietoa siellä, missä he käyttävät paljon aikaansa", kertoo Leander.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.