29.9.2009 20:16
Vincent van Goghin omakuva.
Uusi tutkimus osoittaa, että mielisairauden ja luovuuden välillä saattaa olla geneettinen yhteys.
Unkarilainen tutkija Szabolcs Kéri selvitti psykoosien ja luovuuden välistä yhteyttä tutkimalla neuregulin 1 -nimistä geeniä.
Geeni vaikuttaa useisiin aivotoimintoihin, esimerkiksi hermosolujen välisen viestinnän kehittymiseen ja vahvistumiseen. Geenin tietyllä muodolla on myös yhteys skitsofreniaan ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastumiseen.
Semmelweissin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin itseään luovina ja onnistuvina pitäviä ihmisiä. Luovuutta tutkittiin kysymyssarjalla, minkä lisäksi tutkittavien aiempia luovia saavutuksia kartoitettiin. Sen jälkeen heiltä otettiin verikoe. Koehenkilöt, joilta löytyi geenin psykoosiin liittyvä muoto, olivat vastauksissaan sekä saavutuksissaan erityisen luovia.
Kérin mukaan tämä on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa, että psykooseihin liittyvät geenit saattavat olla myös hyödyllisiä. Tämä voisi hänen mielestään myös selittää, miten tällaiset sairauksia aiheuttavat geenit saattavat selvitä evoluutiossa.
Asian uutisoi Tiede-lehti.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi