sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Muhammed-pilapiirtäjän uhkaajia pidätettiin Tanskassa

12.2.2008 10:23 | Päivitetty: 12.2.2008 18:31

Kööpenhamina. Tanskassa pidätettiin tiistaina kolme ihmistä epäiltynä aikeista murhata yksi kiisteltyjen Muhammed-pilapiirrosten tekijöistä. Tanskan turvallisuuspoliisin mukaan pidätetyistä yksi oli marokkolaissyntyinen Tanskan kansalainen ja kaksi muuta Tunisian kansalaisia.

Turvallisuuspoliisin päällikkö Jakob Scharf kertoi, ettei viranomaisilla kuitenkaan ole tarpeeksi todisteita pitääkseen epäillyt vangittuna. Tanskalainen epäilty on määrä vapauttaa kuulustelujen jälkeen, kun taas tunisialaista kaksikkoa odottaa karkotus.

Poliisi oli tarkkaillut kolmikkoa jo jonkin aikaa. Heidät otettiin kiinni lähellä Århusin kaupunkia.

Murhasuunnitelman kohteena oli piirtäjä Kurt Westergaard. Hän piirsi Muhammed-hahmon, jolla oli pommi piilotettuna turbaaniinsa. Valtavaa kohua aiheuttaneiden kuvien takana oli yhteensä 12 piirtäjää. Kuvat julkaistiin Jyllands-Posten-lehdessä syyskuussa 2005.

Westergaard, 73, vaimoineen on ollut jatkuvassa poliisivartioinnissa useita kuukausia, koska perheelle oli lähetetty tappouhkauksia. Hänen asuinpaikkaansa on myös vaihdettu usein. Jyllands-Postenille tiistaina antamassaan lausunnossa Westergaard sanoi pelkäävänsä henkensä puolesta.

Tieto murhasuunnitelmasta aiheutti Tanskassa syvää paheksuntaa. Myös maan suurimman muslimijärjestön johtaja tuomitsi suunnitelman jyrkästi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.