torstai 11.3.2010 | Kalervo  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Muistijäljet vahvistuvat levätessä

27.1.2010 22:11

Pitkät kahvitauot luentojen välillä voivat edistää opiskelua. Uuden tutkimuksen mukaan muistijäljet vahvistuvat, kunhan vain maltamme olla tekemättä mitään.

Aikaisempien tutkimusten perusteella on tiedetty, että päivällä koetut asiat vahvistuvat muistijäljiksi unen aikana. New Yorkin yliopiston tutkimuksessa selvitettiin, voivatko muistijäljet vahvistua myös valveilla.

Tutkimuksessa koehenkilöille näytetiin kuvapareja, joista toisessa oli ihmisen kasvot ja esine ja toisessa ihmisen kasvot ja jokin tapahtuma tai maisema. Koehenkilöille ei missään vaiheessa kerrottu, että tutkimuksen kohteena oli muistijälkien syntyminen. Päinvastoin, heitä vain pyydettiin rentoutumaan ja ajattelemaan mitä ikinä huvittaa samalla kun tutkijat ottivat magneettikuvan heidän aivoistaan.

Tutkijat tarkastelivat hippokampusta, jolla tiedetään olevan keskeinen rooli muistissa. Lisäksi tarkasteltiin aivokuoren toimintaa visuaalisen testin aikana sekä levossa.

Tulokset osoittivat, että levossa koehenkilöiden aivotoiminta aivokuorella ja hippokampuksessa lisääntyi. Näin kuitenkin tapahtui vain niillä henkilöillä, jotka myöhemmin muistivat näkemänsä kuvaparit. Tämä viittaa siihen, että muistijälkien muodostuminen edellyttää yhteistyötä aivokuoren ja hippokampuksen välillä.

Mitä voimakkaammin aivokuori ja hippokampus pelasivat yhteen, sitä voimakkaammin muistijälki muodostui.

Tutkimus on ensimmäinen, jossa osoitetaan muistijälkien muodostuminen myös valvetilassa. "Kun me lepäämme, aivot tekevät työtä puolestamme", sanoo tutkimusta johtanut professori Lila Davachi. "Siksi lepo on tärkeää."

Tutkimuksen julkaisi tiedesarja Neuron.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.