sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Muslimioppineet ehdottavat kristityille uskonnollista kriisinhallintaa

3.11.2008 14:48

Joukko islamilaisia akateemikoita ja uskonnollisia johtajia ehdottaa, että muslimit ja kristityt alkaisivat torjua yhdessä uskontojen välisiä konflikteja. Yhteistyöllä voitaisiin ehkäistä muun muassa taannoisen Muhammed-pilakuvakriisin kaltaisia yhteentörmäyksiä.

Islamilaisista maista koottu Common World -ryhmä esittää lähentymisensä katolisen kirkon johdolle Vatikaanissa tällä viikolla. Kolmipäiväinen tapaaminen alkaa tiistaina ja päättyy torstaina tapaamiseen paavi Benedictus XVI:n kanssa, kertoi uutistoimisto Reuters.

"Meidän pitää laatia yhteinen toimintamalli, jotta esimerkiksi pilakuvakriisin uusiutuessa voimme kokoontua ja laatia yhteisen kannanoton", sanoi ryhmään kuuluva, washingtonilaisen Georgetownin yliopiston professori, Ibrahim Kalim.

Ryhmä haluaa kaventaa uskontokuntien välistä juopaa myös puhumalla kristittyjen vainoamisesta islamilaisissa maissa. Viime aikoina tilanne on kärjistynyt muun muassa Pohjois-Irakissa, mistä kristityt ovat paenneet vainoja sankoin joukoin.

Common World -ryhmä, johon kuuluu 271 jäsentä, järjestäytyi syksyllä 2007. Taustalla vaikutti muun muassa paavin vuotta aiemmin esittämä puhe, jossa hänen tulkittiin pitävän islamia väkivaltaisena ja irrationaalisena uskontona.

Ryhmän delegaatio on tänä vuonna keskustellut jo protestanttisten kirkkojen edustajien kanssa. Tapaamisessa ehdotettiin säännöllisten keskusteluiden jatkamista, oppilasvaihtoa ja tutustumista uskontojen rinnakkaineloa korostavaan kirjallisuuteen.

Professori Kalinin mukaan yhteistyöstä saatiin hyviä tuloksia Hollannissa tämän vuoden alussa. Siellä paikalliset kirkot ja moskeijat yhdistivät voimansa ja onnistuivat Kalinin mukaan ehkäisemään laitaoikeistolaisen Geert Wildersin Fitna-elokuvan nostattamaa kuohuntaa.

Katolisen kirkon delegaatiota tapaamisessa johtaa kardinaali Jean-Luis Tauran. Hänen mukaansa uskonnonvapaus nousee keskusteluissa esille, mutta se ei ole katolisen kirkon vaatima ennakkoehto.

Tauranin mukaan kristityillä on oltava oikeus rakentaa kirkkoja muslimienemmistöisiin maihin samoin kuin muslimeille sallitaan moskeijat kristityissä maissa. Toistaiseksi tasa-arvo ei toteudu. Esimerkiksi Saudi-Arabia ei anna vähemmistöuskonnoille vapautta tunnustaa uskoaan julkisesti.

Tauranin mukaan ratkaisevinta on saada viesti kulkemaan eliitiltä kansalaisten tasolle.

"Tällaiset yhteistyöaloitteet ovat eri linjassa siihen nähden että kristittyjen vastaisesta väkivallasta raportoidaan useista maista päivittäin", Tauran sanoi La Croix -lehdelle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.