keskiviikko 19.6.2013 | Siiri  Onnittele e-kortilla

Eloonjääneiden epätoivo kasvaa Myanmarissa hätäavun viipyessä

11.5.2008 10:56 | Päivitetty: 11.5.2008 21:04

Sstringer / reuters

Kaarman kyläläiset jonottavat paikallisen liikemiehen lahjoittamaa ruokaöljyä.

Kaarman kyläläiset jonottavat paikallisen liikemiehen lahjoittamaa ruokaöljyä.

Yangon/Geneve. Epätoivoiset myanmarilaiset odottivat sunnuntaina ruokaa, juomavettä ja lääkkeitä hirmumyrsky Nargisin tuhoamilla alueilla Iravadijoen suistoalueella.

Avustustyöntekijöiden arvioiden mukaan kymmenettuhannet eloonjääneet kuolevat kulkutauteihin, jos hätäapua ei saada nopeasti perille.

Myrskyn riepottelemia ihmisiä uhkaavat ripuli, malaria, kolera ja denguekuume. YK:n humanitaarisen avun toimisto Ocha päivitti sunnuntaina arviotaan apua tarvitsevien ja kuolleiden määrästä: apua tarvitsevia on 1,2–1,9 miljoonaa, kuolleita 63 000–101 000. Lisäksi ainakin 220 000 ihmistä on kateissa.

Brittiläinen avustusjärjestö Oxfam oli sunnuntaina vielä pessimistisempi uhrimäärän suhteen. Oxfamin Aasian aluejohtaja Sarah Ireland arvioi Bangkokissa, että jopa 1,5 miljoonaa ihmistä on vaarassa kuolla, jos he eivät saa puhdasta vettä.

Humanitaarisen tilanteen heikkenemisestä sunnuntaina kertoi se, että EU:n komission edustajan mukaan pahoin kärsineessä Labuttan kaupungissa viranomaiset jakoivat perhettä kohden vain kupillisen riisiä.

Myanmariin on ennustettu lähipäiviksi pahoja rankkasateita, mikä uhkaa pahentaa eloonjääneitten tilannetta entisestään.

Avustustyö eteni huonoissa merkeissä sunnuntaina, kun Punaisen Ristin avustuksia kuljettanut kaksikerroksinen jokialus kellahti nurin törmättyään uppotukkiin Iravadijoen suistossa Bogalayn lähellä. Haverissa tuhoutui tuhannelle ihmiselle tarkoitettuja tarvikkeita.

Myanmaria hallitseva sotilasjuntta ottaa vastaan kansainvälistä apua, mutta se ei suostu päästämään ulkomaisia avustustyöntekijöitä maahan. Tilannetta pahentaa se, että Yangonin lentokenttä pystyy ottamaan vastaan vuorokaudessa vain viisi kuljetuskonetta, kun tarve avustusjärjestöjen mielestä olisi kone tunnissa.

Yangonin humanitaarinen tilanne on pahentunut päivä päivältä, kun kymmeniätuhansia pakolaisia on saapunut tuhoalueilta. Elintarvikkeet ovat loppumassa kaupungista, avustusjärjestö World Visionin edustaja arvioi sunnuntai.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>