sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

NASA:n bakteerilöytö herättää tutkijoissa epäilyjä

8.12.2010 16:47

NASA

Pyyhkäisyelektronimikroskooppikuva kiistanalaisesta GFAJ-1 bakteerikannasta.

Pyyhkäisyelektronimikroskooppikuva kiistanalaisesta GFAJ-1 bakteerikannasta.

Viime viikolla laajaa huomiota saanut tutkimus bakteerista, joka edusti "toisenlaista elämää", saattoikin olla vain huolimatonta tiedettä. Pitkin viikkoa mikrobiologeilta on kuultu lausuntoja, joissa NASAn tutkijoita syytetään puutteellisista menetelmistä ja virhetulkinnoista.

Kalifornialaisesta "myrkkyjärvestä" löytynyt bakteeri herätti suurta huomiota, sillä tutkijoiden mukaan se kykeni korvaamaan dna:nsa fosforin myrkyllisellä arseenilla. Löytö oli ennenkuulumaton, sillä nykykäsityksen mukaan fosfori, joka on osa dna:n rakennetta, on elämälle välttämätön eikä korvattavissa millään muulla aineella.

Jos jokin elämänmuoto kykenisi korvaamaan fosforin arseenilla, se tarkoittaisi, että se eläisi täysin erilaisen biokemiallisen arsenaalin varassa kuin muu elämä maapallolla. Se viittaisi siihen, että elämä maapallolla on voinut saada alkunsa useammin kuin kerran – ja tällaista toisenlaista elämää voisi löytyä myös avaruudesta.

NASAn tutkijat pitivät GFAJ-1 bakteeria kasvatusalustalla, jossa ei ollut fosfaattia (fosfaatissa on yksi fosfori- ja neljä happiatomia) mutta sen sijaan siinä oli arsenaattia (arsenaatissa on yksi arseeni- ja neljä happiatomia).

Koska bakteerit tästä huolimatta jatkoivat kasvamista ja he kykenivät eristämään arseenia bakeereista, ainoa selitys oli, että bakteerit korvasivat fosfaatin arseenilla.

Jotkut tutkijat kuitenkin huomauttavat, että tutkimuksen väitteet jäävät puolitiehen. Toisin sanoen NASAn tutkijat eivät koskaan osoittaneet, että arseeni siirtyi osaksi bakteerien dna:ta fosfaatin paikalle.

Arvostelijoiden mukaan GFAJ-1 jatkoi kasvua, koska kasvatusalustalla oli epäpuhtautena pieni määrä fosforia. Bakteereista mitattu arseeni taas kertoo vain sen, että myrkkyä kertyi bakteeriin, mutta ei sen dna:han.

NASA:n tutkijat ovat puolustaneet työtään. He myöntävät, että kasvatusalustalla oli epäpuhtautena häviävän pieni määrä fosforia, mutta se ei heidän mukaansa voinut vaikuttaa tuloksiin.

Keskustelu jatkunee lähipäivinä, mutta ratkaisun saaminen voi vaatia lisäkokeita, joissa kritiikki on otettu huomioon.

Kaikki ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että vaikka bakteeri ei edustaisikaan toisenlaista elämää, sen kyky elää arseenipitoisessa ympäristössä on melkoinen saavutus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.