23.4.2010 11:03
Nasan julkistama kuva Auringon pinnalta.
Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on onnistunut kuvaamaan Auringon aivan uudessa valossa. Kuvamateriaalissa näkyy auringonpilkuista ulospäin virtaavaa materiaa sekä koronan eli Auringon uloimman kaasukehän massapurkauksia.
"Näissä ensimmäisissä kuvissa näen auringon dynaamisempana kuin koskaan aiemmin 40-vuotisen urani aikana", kommentoi Nasan Auringon ja maan suhdetta tutkivan osaston johtaja Richard Fisher.
Kuvamateriaalin tarkan resoluution ansiosta tutkijat pääsevät tarkastelemaan Auringon pinnan yksityiskohtia. Uutistoimisto Reutersin mukaan kuvan tarkkuus vastaa kymmenkertaisesti teräväpiirtotelevisiota. Kyseessä on ensimmäinen näin tarkka kuvallinen esitys Auringosta eri lämpötiloissa.
Helmikuussa avaruuteen laukaistu Nasan Solar Dynamics Observatory eli aurinkotutkimusobservatorio aikoo kerätä kuvamateriaalia seuraavan viiden vuoden ajan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi