lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla
USA:N PRESIDENTINVAALIT 4. 11. 2008

Nuoret voivat ratkaista Yhdysvaltain vaalit

3.11.2008 20:29 | Päivitetty: 4.11.2008 0:01

Joe Raedle / Getty Images / AFP

Nuoria äänestäjiä Barack Obaman vaalitilaisuudessa Jacksonvillessä Floridassa.

Nuoria äänestäjiä Barack Obaman vaalitilaisuudessa Jacksonvillessä Floridassa.

washington. Tänään, tiistaina 4. päivä marraskuuta 2008, kymmenet miljoonat amerikkalaiset antavat äänensä historiallisissa presidentinvaaleissa, joissa ovat vastakkain demokraatti Barack Obama ja republikaani John McCain.

Vaalin alla Obama on pitkään ja selvästi johtanut kyselyissä, mutta demokraatit pelkäsivät ja republikaanit toivoivat yllätystä.

Lukuisista eri väestö- ja äänestäjäryhmistä kaikenväriset ja kaikkialla asuvat nuoret saattavat nousta ratkaisijan asemaan. He ovat perinteisesti äänestäneet laiskasti, mutta ovat osoittaneet poikkeuksellista innostusta Obamaa, 47, kohtaan.

Nuoria 18–29-vuotiaita äänestäjiä on noin 44 miljoonaa. Viimeksi heistä vain noin puolet äänesti verrattuna kaikkien äänestysikäisten 55 prosenttiin.

Tuoreessa kyselyssä Obama on nuorten mielestä kaksi kertaa 72-vuotiasta McCainiä suositumpi. Se on suurin mitattu kannatusero kahden presidenttiehdokkaan välillä.

Yhden nuoren ääni kilahtaa Obamalle University of Rhode Island -yliopistossa psykologiaa ja naistutkimusta opiskelevalta Nelli Ruotsalaiselta, 19, Suomen ja Yhdysvaltain kaksoiskansalaiselta.

"Minua harmittaa, että monet ystävistäni ja opiskelutovereistani ovat innoissaan Obamasta ja vaaleista, mutta eivät itse aio äänestää vaalipäivänä tai ennakkoon, koska käyvät koulua kaukana kotikaupungeistaan tai eivät ole vaivautuneet järjestämään tarvittavia papereita etukäteen."

Miljoonan asukkaan pikkuosavaltiossa asuva Ruotsalainen äänestää Obamaa, koska tämä on "nuorempi, liberaalimpi ja valmiimpi muutokseen – – ja koska naisena haluan Amerikalle johtajan, joka ei kaihda puhua avoimesti esimerkiksi abortista".

McCain ja varapresidenttiehdokas Sarah Palin rajoittaisivat oikeutta aborttiin, kun taas Obama tukee "naisen oikeutta valintaan". Aborttia vastustavan kristityn oikeiston tuki oli merkittävä istuvan republikaanipresidentin George W. Bushin valinnassa 2000 ja 2004.

Sen lisäksi että kymmenet miljoonat jättävät äänestämättä, antaa pieni osa kansasta protestiäänen. Michiganin osavaltion Royal Oakissa asuva työtön Joe Wisniewski, 33, kertoo puhelimessa, että hän antaa äänensä riippumattomalle ehdokkaalle, kuluttaja-aktivisti Ralph Naderille.

Wisniewski ei luota Obamaan eikä McCainiin ja toivoo kaksipuoluejärjestelmän loppua. Hän pitää viidettä kertaa presidentiksi pyrkivän Naderin, 74, tokaisusta: "ainoa republikaanien ja demokraattien ero on vauhdissa, jolla heidän polvensa osuvat lattiaan, kun suuryhtiöt kolkuttavat ovelle."

Tietokonealaa opiskellut Wisniewski sai äskettäin kolmen kuukauden työharjoittelupaikan autojätti Fordilla, mutta sopimusta ei jatkettu. Michiganissa toimivat autojätit ovat hoippuneet vuosia tuhon partaalla. Osavaltion työttömyysprosentti, 8,7, oli syyskuussa maan toiseksi pahin Rhode Islandin 8,8 prosentin jälkeen.

Äänestäjät ovat yleensä rangaisseet istuvan presidentin puoluetta, kun taloudella menee huonosti. Obaman kannatus kasvoi syyskuussa, kun rahoituskriisi ja muut ongelmat alkoivat ravistella taloutta.

Talous on vaalien ykkösaihe, joka on jättänyt varjoonsa esimerkiksi käynnissä olevat sodat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Toivotko Barack Obaman voittavan Yhdysvaltain tiistaiset presidentinvaalit?

Gallup-kyselyissä demokraattien Barack Obama on vetänyt kaulaa kilpailijaansa John McCainiin. Tiistain vaalit näyttävät, mihin se riittää. Voit perustella vastaustasi tai muuten ottaa kantaa aiheeseen Keskustelut-osiossa.

Kyllä 92% Ei 8%

Vastanneita 17397

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.