perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Nuorisoa häädetään ultraäänikarkoittimen avulla Britanniassa

7.11.2008 20:57

Petteri Kokkonen

Nuori koehenkilö Josh Turley kuulee seinässä päänsä yläpuolella olevan moskiittolaitteen.

Nuori koehenkilö Josh Turley kuulee seinässä päänsä yläpuolella olevan moskiittolaitteen.

SWINDON. Britanniassa on ryhdytty häätämään nuorisoa ei-toivotuista kokoontumispaikoista ultraäänikarkoittimen avulla. Mosquito-niminen pieni musta mötikkä lähettää ultraääntä, jonka kuulevat vain alle 25-vuotiaat. Tämä johtuu siitä, että ihmisen kuulo alkaa heikentyä jo 20-vuotiaana, ensimmäisenä katoavat kaikkein korkeimmat äänet.

Vandalismin kanssa painiskelevat kunnat ovat Mosquiton tärkeimpiä asiakkaita.

Mosquito on saanut nimensä siitä, että sen äänen kerrotaan muistuttavan hyttysen ininää. Laitteen valmistajan mukaan noin 75–99 desibelin ääni ei vahingoita kuuloa.

Aluksi Mosquiton ääni ei suuremmin häiritse, mutta pian ininä muuttuu sietämättömäksi, samaan tapaan kuin naapuriin tai yläkertaan soimaan jäänyt herätyskello.

Siksi se on tehokas nuorison karkottaja – paljon tehokkaampi kuin klassinen musiikki, jota monet kauppiaat ovat aiemmin käyttäneet.

"Se on aivan loistava. Tosin minun ei ole tarvinnut soittaa sitä kuin kerran aiemmin", swindonilainen kioskinkauppias Manne Pooni sanoo.

Kun Pooni puolitoista kuukautta sitten sai laitteen, hän soitti sitä kokeeksi kulmakauppansa edustalla notkuneelle vakiojengille.

"Minuutin päästä he pyysivät minua ottamaan sen pois päältä", hän kertoo.

Sen jälkeen Mosquito on toiminut pelotteena.

"Olen sanonut, että alkakaapas nyt lähteä tai laitan Mosquiton päälle. Vähän he ensin vitsailevat, mutta yleensä lähtevät. Teineille pitää puhua teinien kieltä", Pooni naureskelee.

Mosquiton keksi walesilainen Howard Stapleton 2005 ja hän ryhtyi kaupallistamaan sitä. Noin 700 euroa maksavia laitteita on myyty Britanniassa jo 4 000 kappaletta ja niitä on viety ulkomaillekin.

Mosquito on kuitenkin erittäin kiistelty laite.

Kauppiaat ja turva-alan ihmiset ovat ylistäneet keksintöä, sillä he näkevät sen ratkaisuksi norkoilevien nuorisojengien aiheuttamiin ongelmiin. Myös monet kunnat, kuten Swindon, ovat ottaneet sen käyttöön vandalismin torjunnassa.

Britannian lapsiasiamies Al Aynsley-Green on kuitenkin aloittanut kampanjan Mosquiton kieltämiseksi. Hänen mukaansa kyseessä on laite, jolla demonisoidaan kaikkia nuoria, ei vain pahantekijöitä, ja luodaan tarpeetonta juopaa lapsien ja aikuisten välille.

Kampanjaan ovat liittyneet myös ihmisoikeusjärjestöt, jotka syyttävät Mosquitoa ikäsyrjinnästä.

"Minkälainen yhteiskunta käyttää ääniaseita lapsiaan vastaan? Ajatelkaa sitä porua mikä syntyisi vastaavasta laitteesta, jolla häirittäisiin lasten sijasta yhtä rotua tai sukupuolta", Liberty-järjestön johtaja Shami Chakrabarti sanoo.

Liberty on sitä mieltä, että Mosquito rikkoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen syrjintää koskevia artikloja.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.