sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Obama aikoo lahjoittaa Nobel-palkintorahat hyväntekeväisyyteen

9.10.2009 18:23 | Päivitetty: 9.10.2009 21:37

Jewel SAMAD / afp

Presidentti Barack Obama puhui Valkoisen talon edustalla hänelle myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta.

Presidentti Barack Obama puhui Valkoisen talon edustalla hänelle myönnetystä Nobelin rauhanpalkinnosta.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama totesi perjantaina illalla Suomen aikaa olevansa yllättynyt saamastaan Nobelin rauhanpalkinnosta ja ottavansa sen nöyränä vastaan.

"En odottanut herääväni tänä aamuna tällä tavoin", hän sanoi puheensa aluksi Valkoisen talon puutarhassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa.

Valkoisen talon puhemies Robert Gibbs kertoi myöhemmin, että Obama aikoo lahjoittaa palkintorahat 1,4 miljoonaa dollaria eli noin 950 000 euroa hyväntekeväisyyteen.

Obama painotti puheessaan, ettei hän näe palkintoa tunnustuksena omista saavutuksistani vaan pikemminkin merkkinä siitä, että maailma odottaa Yhdysvalloilta johtajuutta rauhan tavoittelussa.

Obama totesi niin ikään, ettei hän välttämättä koe ansainneensa tunnustusta samalla tavoin kuin monet aiemmat palkinnon saajat, joista useita hän pitää esikuvinaan.

Obama tunnusti puheessaan roolinsa asevoimien komentajana maassa, joka käy sotaa Afganistanissa ja Irakissa.

Hän totesi myös, että hänen hallintonsa on vastuussa sotien lopettamisesta.

Obaman mukaan osaa hänen tavoitteistaan, esimerkiksi ydinaseista vapaata maailmaa ei kuitenkaan välttämättä saavuteta hänen elinaikanaan.

"Mutta tiedän, että näihin haasteisiin voidaan vastata niin kauan kuin tunnustetaan, ettei niihin voi vastata yksi henkilö tai yksi kansakunta. Tämä palkinto ei tule vain minun hallintoni ponnisteluista; se tulee ihmisten rohkeista ponnisteluista ympäri maailman."

Puheensa aluksi Obama kertoi, että hänen tyttärensä Malia oli uutisen kuultuaan tullut sanomaan isälleen: "isä, sinä voitit Nobelin rauhanpalkinnon ja on Bon syntymäpäivä." Bo on perheen koira.

Tytär oli vielä lisännyt, että kaiken hyvän päälle on tulossa kolmen päivän viikonloppu.

Nobel-komitea, joka julkisti valintansa perjantaina oli erityisen vakuuttunut Obaman työstä ydinaseita vastaan ja maailmanrauhan puolesta.

Komitean perustelujen mukaan Obama on toiminut aktiivisesti käynnistääkseen Lähi-idän rauhanprosessin siitä lähtien, kun hän aloitti työnsä tammikuussa.

"Obama on Yhdysvaltain presidenttinä luonut uudenlaisen ilmapiirin kansainväliseen politiikkaan", Nobel-komitean puheenjohtaja Thorbjørn Jagland sanoi puheessaan.

Obama matkustaa joulukuussa Osloon Norjaan ottamaan palkinnon vastaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.