22.1.2009 5:12 | Päivitetty: 22.1.2009 9:31
Presidentti Barack Obama (oik.) joutui uusimaan virkavalansa korkeimman oikeuden päätuomarin John Robertsin johdolla.
Washington. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on vannonut virkavalansa toistamiseen, koska hän takelteli sanoissaan toissapäiväisessä seremoniassa. Syy oli tosin korkeimman oikeuden puheenjohtajassa, joka luki valatekstin hieman väärin.
Tilaisuus uusittiin Valkoisessa talossa yöllä Suomen aikaa. Obaman edustajat kertoivat, että tällä kertaa kaikki sanat tulivat oikeassa järjestyksessä. Heidän mukaansa vala oli kuitenkin lainvoimainen myös ensimmäisellä kerralla.
Aiemmin ainakin kaksi Yhdysvaltain presidenttiä on Los Angeles Times -lehden mukana vannonut virkavalansa uudelleen, Calvin Coolidge vuonna 1923 ja Chester A. Arthur 1881.
Coolidge vannoi ensimmäisen virkavalansa notaari-isälleen ja vannoi myöhemmin toisen, varsinaisen virkavalansa, salassa isältään.
Presidentti James Garfieldin kuoltua varapresidentistä presidentiksi siirtynyt Chester Arthur puolestaan vannoi ensimmäisen valan keskiyöllä heti Garfieldin kuoltua, mutta päätti vannoa sen vielä uudelleen virallisemmin palattuaan Washingtoniin muutama päivä myöhemmin.
Fidel Castro: Obama on vilpitön mies 22.1.2009
Obama sulkemassa Guantánamon vankileirin ehkä vuoden kuluessa 22.1.2009
Obama aloitti Lähi-idän urakkansa puhelindiplomatialla 21.1.2009
Obama jäädytti Valkoisen talon palkat 21.1.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 18:11
Politiikka | Päivitetty 17:35
Kotimaa | Julkaistu 18:23
Politiikka | Päivitetty 14:52
Viihde | Julkaistu 19:33