24.7.2008 21:21
Barack Obama keräsi valtavan yleisön Berliinissä. Presidenttiehdokasta oli kuulemassa noin 100 000 ihmistä.
Berliini. Yhdysvaltain presidentiksi pyrkivä demokraattisenaattori Barack Obama kehotti torstaina Eurooppaa ja Yhdysvaltoja kohtaamaan suuret haasteet yhtenäisenä.
"Mikään maa, olkoon miten suuri tai voimakas tahansa, ei voi yksinään voittaa terrorismin, ilmastonmuutoksen tai taloudellisen eriarvoisuuden kaltaisia vitsauksia", hän sanoi Berliinissä illalla.
Arviolta satatuhatta ihmistä oli saapunut kuuntelemaan Obamaa Tiergartenin puistoon. Yleisö keskeytti puheen useaan otteeseen suosionosoituksillaan.
Obaman mukaan Yhdysvallat ei pysty ilman Euroopan apua kukistamaan Afganistanin väkivaltaisuuksia.
Obama aloitti Saksasta Euroopan-kiertomatkansa, jonka aikana hän paaluttaa ulkopoliittisia näkemyksiään.
Israelista Saksaan lentänyt Obama sai jo Berliinin lentokentällä lämpimän vastaanoton. Sankka ihmisjoukko oli kerääntynyt myös kanslerinviraston ulkopuolelle Obaman mennessä tapaamaan liittokansleri Angela Merkeliä.
Merkelin edustajan mukaan tunnin kestäneessä palaverissa nousivat esiin Iran, Afganistan, Pakistan ja Lähi-idän rauhanprosessi sekä ilmastokysymykset ja kansanvälinen talous.
Matkalla Saksaan Obama sanoi toimittajille toivovansa, että Yhdysvallat ja Eurooppa huomaisivat uudelleen, miten paljon niillä on yhteistä.
"Haluan kertoa molemmin puolin Atlanttia siitä valtavasta potentiaalista, mikä löytyy, jos pystymme herättämään henkiin yhteenkuuluvuuden tunteen", hän sanoi lentokoneessa.
Obama on suosittu Saksassa, missä monet rinnastavat hänet presidentti John F. Kennedyyn. Kennedy puolestaan sinetöi paikkansa kaupunkilaisten sydämissä - ja historiankirjoissa - julistamalla vuonna 1963 jaetussa kaupungissa olevansa berliiniläinen.
Ronald Reagan puolestaan vaati Brandenburgin portilla 1987 pitämässään puheessa neuvostojohtaja Mihail Gorbatshovia repimään alas Berliinin muurin.
Obama olisi alun perin halunnut puhua Reaganin tavoin Brandenburgin portilla, mutta hanke kaatui liittokansleri Merkeliin. Tämän mukaan paikalla voivat puhua presidentit, eivät presidenttiehdokkaat.
Tulomatkalla Berliiniin Obama halusi painaa villaisella puhepaikasta nousseen kiistan.
"Hehän olivat presidenttejä, minä olen kansalainen", hän sanoi viitaten historiallisten puheiden pitäjiin.
Kyselyjen mukaan Obamalla on Saksassa paljon enemmän kannattajia kuin republikaanien ehdokkaalla John McCainilla. Jotkut politiikan analyytikot ovat varoittaneet ylisuurista odotuksista tämän mahdollisen presidenttikauden suhteen.
Kansanjoukot aloittivat jo iltapäivällä kerääntymisen lähelle Voitonpylvästä odottamaan Obaman puhetta. Oluenmyyjät avasivat kojunsa ja paikalle vaelsi niin kaupunkilaisia kuin turistejakin.
"Obamalla on charmia ja karismaa, ja hän voi rohkaista meitä pitämään jälleen Yhdysvalloista", sanoi opiskelija Stella Semmelrath.
Kaikki eivät olleet yhtä myytyjä amerikkalaisvieraan edessä.
"Tämä on pelkkää suurta esitystä. Amerikkalaiset haluavat, että heistä pidettäisiin taas. Mutta minä suhtaudun vähän epäillen tähän kaikkeen", tokaisi Jürgen Schumann.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi