sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Obama vastaili amerikkalaisten kysymyksiin Youtubessa

2.2.2010 10:48

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vastaili Youtubessa kansalaisten kysymyksiin Citizentube-ohjelmassa.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama vastaili Youtubessa kansalaisten kysymyksiin Citizentube-ohjelmassa.

Nettiä vaalikampanjoinnissaankin hyväksi käyttänyt presidentti Barack Obama vastaili amerikkalaisten kysymyksiin maanantaina Youtubessa.

Youtubessa suorana keskellä päivää esitetty lähetys kesti noin 35 minuuttia. Siinä presidentti istui yhdessä Youtuben politiikka- ja uutisosastoa johtavan Steve Groven kanssa Valkoisen talon kirjastossa ja vastasi tämän välittämiin, kansalaisilta tulleisiin kysymyksiin.

Amerikkalaiset olivat saaneet jättää presidentille kysymyksiä videolla tai kirjallisesti palveluun, joka avattiin nettiin presidentin kansakunnan tilaa käsittelevän puheen aikana viime viikolla.

Kysymyksiä tuli 11 000, mutta "kansalaishaastattelussa" niistä käsiteltiin luonnollisesti vain murto-osa. Valkoinen talo ei päässyt valitsemaan esitettäviä kysymyksiä, eikä presidentti Obama ollut nähnyt niitä etukäteen.

Ensimmäinen kysymys koski terveydenhuoltouudistusta, ja sen esitti Layman Marcus Silver Springistä.

"Herra presidentti, tiedän, että terveydenhuoltouudistus on kokenut poliittisia takaiskuja, mutta 40 miljoonaa ihmistä, joilla ei ole vakuutusta, eivät voi odottaa. Voivatko he saada sairausvakuutuksen tänä vuonna?"

"On suurin toiveeni, että saamme tämän tehdyksi ei vain vuoden sisällä vaan pian", aloitti Obama vastauksensa.

Muutkin kysymysten aiheet olivat Obamalle läheisiä. Ne käsittelivät muun muassa taloutta, pienyritysten verohelpotuksia ja Guantanamon vankileirin sulkemista.

Tilaisuuden päätteeksi Obama kiitteli kaikkia kysymyksen jättäneitä. "Tämä oli mahtavaa", presidentti sanoi.

"Toivon, että saamme mahdollisuuden tehdä tätä säännöllisemmin, koska näin saan yhteyden ihmisiin ja heidän hienoihin ideoihinsa."

The New York Times -lehden mukaan presidentti ei ollut pitänyt Valkoisessa talossa tiedotustilaisuutta parhaaseen katseluaikaan yli kuuteen kuukauteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.