sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Obaman kokousrumban tulokset voivat jäädä vähiin

31.3.2009 3:13

Washington. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aloittaa tänään tiistaina monipolvisen matkan Eurooppaan ja Turkkiin. Hän toivoo saavansa apua maansa talous- ja turvallisuushuoliin.

Matkalta voi odottaa paljon hyvää kuvamateriaalia, mieleenpainuvia puheita, huolestuneita katseita ja leveitä hymyjä. Konkreettiset saavutukset saattavat jäädä vähemmälle tai vasta paljon myöhemmin todennettaviksi.

Obama tapaa Euroopan ja maailman johtajia G20-talouskokouksessa, sotilasliitto Naton 60-vuotistapaamisessa sekä Yhdysvaltain ja Euroopan unionin huippukokouksessa.

Pöydissä ja käytävillä puhutaan Afganistanista, Iranista ja Venäjästä, mutta kaiken takana väijyy talouskriisin kummitus.

Vaikka osallistujamailla on yhteinen tavoite saada maailmantalous käyntiin, näkemykset oikeista keinoista ovat eronneet merkittävästi.

Yhdysvalloilla on ollut kitkaa sekä Kiinan että Euroopan maiden kanssa, kun kunkin maan hallitukset puuttuvat taloushuoliin ensisijaisesti omia kansalaisiaan ajatellen.

Viikon matka alkaa Lontoon G20-kokouksella, johon osallistuvat maailman 19 suurinta taloutta ja EU.

Obama pohjusti odotuksiaan viikon takaisessa, maailman lehdissä julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Siinä hän lupasi, että "Yhdysvallat on valmis johtamaan".

Muilta mailta hän odotti "voimakkaita ja pysyviä" elvytystoimia, kunnes maailmantalous nousee taas jaloilleen.

G20-kokouksen sekä EU:n ja Yhdysvaltain Prahassa pidettävän huippukokouksen ilmapiiriä hämmensi ja synkensi EU-puheenjohtaja Tšekin kaatuneen hallituksen pääministerin Mirek Topolánekin viimeviikkoinen tokaisu, että Obaman elvytysreseptit ovat "tie helvettiin".

Yhdysvaltain tuore presidentti on määritellyt suurimmaksi turvallisuushuolekseen Afganistanin ja Pakistanin terrorismipesäkkeet.

Amerikkalaisasiantuntijat epäilevät, ettei Naton eurooppalaiskumppaneilta ole tulossa merkittävää apua sotatoimiin.

Council on Foreign Relations -ajatushautomon (CFR) tutkija Charles Kupchan totesi puhelinkonferenssissa, että Afganistan tulee hallitsemaan Nato-tapaamista, mutta Obaman hallitus on ennakkoon madaltanut odotuksiaan eurooppalaisjäseniä kohtaan.

Obama ilmoitti viime perjantaina uudesta Afganistan-strategiastaan. Yhdysvallat on lähettämässä noin 21 000 uutta sotilasta maahan, lisäämässä paikallisten turvallisuusjoukkojen koulutusta ja siirtämässä aiempaa selväsanaisemmin operaatioiden painopistettä Pakistaniin, jossa al-Qaida-verkoston terroristit piileskelevät.

Tänään tiistaina ulkoministeri Hillary Clinton osallistuu Yhdysvaltain koolle kutsumaan, yli 80 maan Afganistan-konferenssiin Haagissa toiveena saada muilta mailta avunlupauksia.

Kupchanin mielestä Euroopassa ei kanneta samanlaista huolta Afganistanin ongelmasta kuin Yhdysvalloissa, ja talouskriisi voi entisestään vähentää intoa luvata joukkoja.

Eurooppalaisilla on suuria odotuksia transatlanttisten suhteiden parantumiselle George W. Bushin riitaisten vuosien jälkeen. CFR:n Venäjä-asiantuntija Jeffrey Mankoff totesi, että Obama yrittää tosissaan parantaa suhteita Venäjään.

Politiikka pakottaa Moskovan johtajat ottamaan uuden kannan siihen, miten Venäjä kohtelee Yhdysvaltoja. "Enää ei ole Bushia, jota voisi potkiskella", Mankoff totesi.

Äskettäin Obaman hallitus vihjasi, että se voisi luopua kiistellystä ohjuskilpihankkeestaan Eurooppaan, mikäli Venäjä taivuttelisi Irania tämän epäillyssä ydinaseohjelmassa.

Obaman päähuomio ja menestys presidenttinä ovat kuitenkin tällä hetkellä hyvin tiukasti sidoksissa Yhdysvaltojen talouteen: rahoitussektorin ja yleisen talouden elvyttämisessä sekä alijäämäisen budjetin läpirunnomisessa.

Kuvaavaa on, että viikko sitten Washingtonissa pidetyssä, kotimaiselle yleisölle suunnatussa tiedotustilaisuudessa Obama mainitsi vain kerran ohimennen maansa sodat Irakissa ja Afganistanissa.

Sana Eurooppa vilahti kerran ja silloinkin toimittajan kysymyksessä. Lisäksi Obama viittasi vain kerran terrorismiin, joka oli Bushin presidenttiyden keskiössä syksystä 2001 alkaen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.