22.7.2011 16:46 | Päivitetty: 24.7.2011 12:04
Norjan pääministeri Jens Stoltenberg (oik.) ja oikeusministeri Knut Storberget (kesk.) katselivat autopommin hallintorakennukseen tekemiä tuhoja lauantaina Oslossa.
Norjan poliisi on vahvistanut, että pommi oli sijoitettuna autoon. Räjähdyspaikalta löydettiin myös auton hylky.
Voimakas pommi räjähti perjantai-iltapäivällä keskellä Oslon keskustan hallintokorttelia surmaten seitsemän ihmistä. Lisäksi useita ihmisiä haavoittui.
Pommi räjähti korttelissa, jossa sijaitsee hallitusrakennuksia. Pommi vaurioitti pahoin useita hallintorakennuksia, joissa sijaitsevat muun muassa pääministerin kanslia, oikeus- ja öljyministeriöt sekä korkein oikeus.
Räjähdys rikkoi myös useimmat ikkunat pääministerin 17 kerrosta korkeasta rakennuksesta. Pääministeri Jens Stoltenberg ei ollut toimistossaan räjähdyksen sattuessa.
Hän kertoi olleensa kuuloetäisyydellä räjähdyksestä, mutta ei halunnut sanoa missä.
Silminnäkijöiden mukaan räjähdyspaikka näytti sotatoimialueelta. Ikkunat olivat säpäleinä korttelien matkalta, kadut täynnä romua ja vertavuotavia ihmisiä harhaili ympäriinsä.
"Räjähdys ravisti koko korttelia. Luulimme sitä maanjäristykseksi", sanoo paikalla ollut toimittaja Ingunn Andersen.
Poliisi ryhtyi heti laajoihin varotoimiin. Räjähdyspaikka eristettiin ja sisääntuloväylät Oslon keskustaan suljettiin. Samalla aloitettiin laajat evakuoinnit. Muun muassa päärautatieasema, kaksi kauppakeskusta sekä uutistoimisto NTB:n, Aftenposten ja Verdens Gang -sanomalehtien sekä TV2-kanavan toimitukset tyhjennettiin.
Vaurioituneen hallituskorttelin tulevaisuus on vielä epäselvä 24.7.2011
Poliisioperaatiossa pidätetyt vapautettu 24.7.2011
Suomalainen Oslossa: Kuin rekka olisi ajanut seinää kohti 22.7.2011
Silminnäkijä: Ikkunat räjähtivät palasiksi 22.7.2011
Lähetystö: Suomalaisia ei loukkaantunut iskussa 23.7.2011
Isku vallan ytimeen 22.7.2011
Poliisi tyhjensi aukion pommiepäilyn takia Oslossa 23.7.2011
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi