sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Palavasta hotellista paennut suomalaismies: "Pelkäsin, että kuolemme savuun"

27.11.2008 0:46 | Päivitetty: 27.11.2008 14:38

Pal PILLAI / AFP

Poliiseja vartiossa terroristien valtaaman Oberoi-hotellin edessä.

Poliiseja vartiossa terroristien valtaaman Oberoi-hotellin edessä.

Suomalaismies pakeni terroristihyökkäyksen kohteeksi joutuneesta Mumbain Oberoi-hotellista hätäuloskäynnin kautta, kun hotelli oli jo täynnä savua.

46-vuotias liikemies kertoi palanneensa pohjoismaalaisen kollegansa kanssa aikaisin hotelliin ja olleensa huoneessaan, kun kuuli aulasta laukauksia. "Katsoin parvekkeelta ja näin ihmisten juoksevan isomman tornin puolelta", hän kertoo Helsingin Sanomille. Mies ei halua nimeään julkisuuteen.

Oberoi-hotellissa on kaksi puolta, uudempi torni ja vanhempi, matalampi puoli. Kerroksia kiertää sisäparvekkeet, joista näkyy ala-aulaan.

Mies epäilee terroristien tulleen uudemmalta puolelta. Hänen kollegansa sanoi nähneensä kaksi miestä rynnäkkökivääreiden kanssa.

Laukausten yltyessä mies vetäytyi takaisin huoneeseensa ja lukittautui sisään. Mies kertoo kuulleensa useita laukauksia.

"Soittelimme kollegan kanssa ja päätimme jäädä huoneisiin. Laitoin tuolin oven eteen ja otin hedelmäveitsen käteen", hän kertoo järkyttyneenä.

Mies kertoo kuulleensa useita laukauksia. Parin isomman pamauksen jälkeen ovisilmästä alkoi näkyä savua.

"Yritin tilkitä oven alle märkiä pyyhkeitä, mutta se ei auttanut."

Kollegansa kanssa puhuttuaan he päättivät paeta hotellista.

"Ajattelimme, että elleivät ne ammu meitä, kuolemme tänne joka tapauksessa savuun."

Mies otti mukaansa passin, rahat, matkaillessa mukanaan pitämänsä taskulampun sekä märän pyyhkeen.

Hätäuloskäytävässä oli hänen ja hänen edellään kulkevansa kollegan lisäksi vain kourallinen ihmisiä.

"Se hämmästytti. Oletin ihmisiä olevan paljon enemmän."

Mies asui hotellin 15:nnessä kerroksessa. Kerrosten numerot eivät etene aivan tasaisesti, joten mies epäilee maan tasalle olleen kerroksia 6–8 kerrosta. Savua hätäuloskäytävässä oli vain lievästi.

Päästyään ulos hotellista katu oli tyhjää. Miehet jäivät kadulle odottelemaan. Paikalla oli muutamia asukkaita ja hotellin henkilökuntaa sekä jonkun verran paikallisia.

"Yritimme huutaa, että tuolla kuolee pian ihmisiä. Soittakaa palokunta ja ambulanssi."

Miehen intialaiset liiketuttavat olivat nähneet uutisista tapahtuneen ja järjestivät suomalaismiehen sekä hänen kollegansa turvaan lähellä sijaitsevaan toimistoon, jossa he yöpyivät lattialla.

"Meidän tilanteemme on varmasti parempi kuin monilla muilla, sillä meillä on paikallisia tuttavia."

Suomeen miehen piti palata alun perin viikonloppuna. Miehen tuttavat yrittävät järjestää hänelle paluun Suomeen aikaisemmin.

"Puhelin on täyttyny tekstiviesteistä, kun tuttavat ovat kysyneet olenko kunnossa. Vaimolle lähetin heti viestin, kun pääsin hotellista ulos, että olen turvassa."

Suomen suurlähettiläs Asko Numminen Delhissä kertoo, ettei Oberoi-hotellissa ole sen tietojen mukaan muita suomalaisia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.