30.1.2008 19:36
tukholma. Oli sekunneista kiinni, ettei miesjoukko onnistunut Ruotsin ehkä röyhkeimmässä ja suurimmassa kavalluksessa.
Töpselin kiskaisulla seinästä estettiin miljoonien kruunujen siirtyminen Swedbankista yksityiselle tilille operaatiossa, jossa uppsalalaisen pankkivirkailijan tietokone oli kaapattu rosvojen kauko-ohjaukseen.
Yhteensä seitsemän miestä on pidätetty tällä viikolla Uppsalassa, kuusi maanantaina ja yksi tiistaina, poliisi kertoo.
Kaappausyritys tehtiin jo viime elokuussa, mutta vasta nyt poliisi oli päässyt tekijöiksi epäiltyjen jäljille. Kaikki kiistävät osuutensa.
"Miehet olivat hyvin, hyvin lähellä saada todella paljon rahaa", poliisin edustaja Christer Nordström sanoi uutistoimisto TT:lle.
Miesten tai osan heistä epäillään murtautuneen viime elokuussa Swedbankin konttoriin Knivstassa Tukholman pohjoispuolella. Hälytys ei lauennut koskaan, eikä pankista viety mitään.
Yhden virkailijan työpöydän alle kiinnitettiin kuitenkin kauko-ohjauslaitteisto.
Laitteisto havaittiin vasta elokuun lopussa. Pankkivirkailija pani merkille, että hänen hiiriosoittimensa liikkuu ruudulla, vaikka hän ei itse käytä sitä.
Ryhdyttyään tutkimaan tietokonettaan ja työpöytäänsä tarkemmin hän löysi ylimääräiset kojeet, jotka oli kytketty tietokoneeseen. Hän kiskaisi välittömästi töpselin seinästä.
"Virtakatkos esti viime hetkellä tilisiirron", Nordström sanoo.
Virkailijan kone oli ollut rosvojen ohjattavissa aina, kun hän oli saapunut töihin ja kytkenyt virran koneeseen.
"Tämä tapa päästä rahoihin käsiksi oli erittäin edistynyt."
Tällä viikolla tehdyissä takavarikoissa poliisi on ottanut epäilyjen tietokoneita ja muuta materiaalia. Samalla on paljastunut myös hanke yrittää vastaavaa kaappausta toisessa pankkikonttorissa.
Tietoturvallisuuden asiantuntijat olivat keskiviikkona ällistyneitä.
"En ole koskaan kuullut, että joku olisi murtautunut pankkiin ja asentanut kauko-ohjauslaitteita", sanoi Per Hellqvist tietoturvayhtiö Symantecistä.
Myös Joachim Fritze F-Securesta oli yllättynyt.
"Tällaisen onnistuminen edellyttää, että kavaltajilla on ollut pääsy käyttöjärjestelmään ja että paikan päällä on asennettu ohjelma, joka ohjaa laitteistoa. Emme tiedä oliko näin", Fritze sanoi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa | Päivitetty 0:41