23.1.2010 7:24 | Päivitetty: 23.1.2010 10:55
Port-au-Prince. Maanjäristyksen runtelemassa Haitissa on lopetettu järistyksen uhrien etsinnät ja pelastustyöt.
YK:n mukaan Haitin hallitus on ilmoittanut pelastusvaiheen päättymisestä. Kansainväliset ryhmät ovat onnistuneet pelastamaan yli 130 ihmistä tuhoalueelta.
Vielä eilen maan pääkaupungin Port-au-Princen raunioista löydettiin hengissä 84-vuotias nainen ja 22-vuotias mies, vaikka järistyksestä oli ehtinyt kulua jo noin kymmenen päivää.
Lähes 2 000 ihmistä ja toistasataa koiraa on osallistunut etsintöihin ja yrittänyt löytää elonmerkkejä romahtaneiden rakennusten lomasta.
Pelastustyöntekijöiden mukaan ihmisiä on pelastettu ennätysmäärä vastaaviin katastrofeihin verrattuna.
Avustustyö on nyt keskittymässä kodittomien auttamiseen. Kymmenettuhannet ihmiset ovat muuttaneet järistyksen vaurioittamilta alueilta muualle. Maan hallitus on tarjonnut haitilaisille ilmaisia kyytejä muihin kaupunkeihin.
Haitin sisäministeriö vahvisti aiemmin, että maanjäristyksessä menehtyi yli 110 000 ihmistä. Karibianmeren saarivaltion kuolonuhrien määrä on ministeriön tuoreen laskelman mukaan 111 499.
Haitia raunioitti voimakas maanjäristys 12. tammikuuta. Maanjäristys tuhosi pahoin pääkaupunkia Port-au-Princeä. Pääkaupungissa ihmiset ovat ryhtyneet polttamaan katujen varsilla lojuvia ruumiita, koska kukaan ei ole tullut korjaamaan niitä pois.
Lauantaina haitilaisten odotetaan saapuvan järistyksessä kuolleen katolisen arkkipiispan Joseph Serge Miot'n hautajaisiin. Samalla maassa yritetään tehdä paluuta arkeen, sillä pankkien on määrä avata ovensa ensimmäistä kertaa katastrofin jälkeen.
Maailman ruokaohjelma arvioi noin 1,9 miljoonan haitilaisen tarvitsevan hätäapuna ruokaa vielä joitakin viikkoja. Tämän jälkeen voidaan siirtyä jakamaan peruselintarvikkeita, joista ihmiset voivat itse valmistaa ruokansa.
Haiti hakee voimaa Jumalasta, mutta ennen kaikkea voodoosta 24.1.2010
Oxfam esittää Haitin velkojen mitätöintiä 25.1.2010
Brittipoika keräsi kymppitonneja päivässä Haitiin 25.1.2010
Maa järisi jälleen Haitissa 25.1.2010
Venezuela boikotoi Haitin jälleenrakennuskokousta 25.1.2010
Haitin tukikonsertti tuotti ennätykselliset 57 miljoonaa dollaria 24.1.2010
Mies selvisi 11 päivää Haitin raunioissa kolajuoman turvin 24.1.2010
Suomalaisten kummilapsista Haitissa ei ole tietoa 23.1.2010
Haitin kuolonuhrien määrä noussee 200 000:een 23.1.2010
Suomalaisia kriisinhallintajoukkoja halutaan Haitiin 23.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi