perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Pentagonin näkymätön käsi ohjailee tv:n sotilasasiantuntijoita USA:ssa

30.4.2008 21:30

Joukko uutiskanavilla esiintyviä sotilasasiantuntijoita on toiminut Pentagonin lähettäminä "Troijan hevosina" Yhdysvaltain joukkoviestimissä, väittää amerikkalainen The New York Times -lehti

Riippumattomina esiintyneiden kommentaattoreiden tehtävä oli välittää myönteisiä näkemyksiä Irakin sodasta.

Lehden mukaan Yhdysvaltain puolustushallinto on käyttänyt television sotilasasiantuntijoita tietoisesti ja järjestelmällisesti hyväkseen "tasapainottaakseen" "valtavirtamedian" pessimistisiä tulkintoja sodasta.

Monet tv-kommentaattorit ovat toimineet lisäksi osakkaina sotateollisuudessa toimivissa yrityksissä. Asiantuntijan roolin ansiosta Pentagon on vuotanut heille sisäpiiritietoja, joista on ollut liiketoiminnallista hyötyä.

The New York Times selvitti asian haastattelemalla entisiä tv:n sotilasasiantuntijoita. Lehti sai myös käsiinsä sähköpostivaihtoa ja nauhoitettuja keskusteluja Pentagonin ja asiantuntijoiden välillä vuosien varrelta.

Pentagon aloitti "sotilasasiantuntijaohjelmansa" jo 2002, vuosi ennen hyökkäystä Irakiin. Ohjelman tarkoituksena oli värvätä "avainvaikuttajia" välittämään Pentagonin näkemyksiä terrorismin vastaisesta sodasta suurelle yleisölle.

Viestit kuitenkin verhottiin sellaiseen muotoon, että ne näyttivät riippumattomien sotilasasiantuntijoiden henkilökohtaisilta mielipiteiltä.

Pentagon oli havainnut, että tv:n sotilasasiantuntijat saivat usein enemmän ohjelma-aikaa kuin kanavien omat toimittajat. Yleisö piti eläkkeellä jääneitä sotilaita auktoriteetteina, sillä he eivät pelkästään kuvailleet sodan teknisiä yksityiskohtia vaan tarjosivat kehykset, joiden puitteissa tulkita tapahtumia.

Pentagon otti yhteyttä 75 sotilasasiantuntijaan, jotka esiintyivät säännöllisesti amerikkalaisviestimissä. Heitä kutsuttiin viikoittaisiin tapaamisiin puolustushallinnon johdon ja muiden edustajien kanssa. Tapaamisissa asiantuntijoille annettiin muistioita, joiden tietoja he käyttivät usein suoraan tv-lähetyksissä.

Pentagon kustansi myös asiantuntijoiden matkoja järjestetyille tutustumiskäynneille Guantánamoon ja Irakiin.

Monella tv-asiantuntijalla oli lehden mukaan myös likeisiä suhteita sotateollisuuteen, joiden menestys oli täysin riippuvainen hallituksen sotapolitiikasta – siis siitä, jonka "puolueettomina" kommentaattoreina he esiintyivät.

Esimerkiksi Fox Newsin asiantuntija John C. Garret toimi lobbarina Patton Boggs yhtiössä, joka auttaa sotateollisuudessa toimivia yrityksiä voittamaan kauppasopimuksia.

Pentagonin tarjoamien muistioiden ja Irakiin kustannettujen matkojen ansioista Garretilla oli etukäteen yksityiskohtaista tietoa siitä, miten yritykset voivat parhaiten vastata puolustusvoimien kalustotarpeisiin.

Amerikkalaiset uutiskanavat – CNN, NBC, Fox News ja CBS muiden muassa – vaikuttavat olleen autuaan tietämättömiä käyttämiensä asiantuntijoiden kaksois- tai kolmoisrooleista.

Pentagon kiistää, että se olisi käyttänyt tv-kommentaattoreita sätkynukkeinaan.

"Tarkoitus ei ollut mikään muu kuin vilpitön pyrkimys välittää tietoa Amerikan kansalle", Pentagonin tiedottaja Bryan Whitman sanoi The New York Timesille.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.