perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Pietarin räjäytetyn Leninin takapuoli kohta kunnossa

13.3.2010 23:49

sergei gratšev

Spetsialist-yhtiön Vladimir Zvan-Kazatšenko työsti Leninin patsasta torstaina Pietarissa.

Spetsialist-yhtiön Vladimir Zvan-Kazatšenko työsti Leninin patsasta torstaina Pietarissa.

Pietari. Pietarin Suomen-rautatieasemalta tuttu Vladimir Leninin patsas on saanut uuden takapuolen viime keväänä räjäytetyn tilalle. Räjähdys repäisi nelimetrisen Leninin takapuoleen halkaisijaltaan noin metrin kokoisen reiän. Patsas myös kallistui uhkaavasti.

"Asialla olivat harrastelijat. Jos ammattilainen olisi asettanut räjähteen, patsas olisi lentänyt Nevaan saakka", sanoo restaurointipäällikkö Ivan Mahiboroda restaurointikeskus Spetsialistissa, joka vastaa patsaan korjaustöistä.

Patsasta on korjattu lokakuusta. Takapuoleen on laitettu paikka, joka vielä patinoidaan harmaaksi. Takaisin Suomen-rautatieaseman edustalle patsas päässee Leninin syntymäpäivään eli 22. huhtikuuta mennessä. Korjaukseen hupenee 150 000 euroa kaupungin budjettivaroista.

Patsas vietiin korjattavaksi lokakuussa yön pimeydessä. Salamyhkäisyys johtui myrskyisästä keskustelusta, joka patsaan ympärillä on vellonut. Kommunistit pelkäsivät, että patsasta ei enää palauteta keskeiselle paikalleen, jossa se on seissyt vuodesta 1926.

Venäjällä on yhä noin 2 100 Lenin-patsasta ja Pietarissakin kymmeniä. Lenin-patsaat on Venäjällä pitkälti jätetty rauhaan, eikä niitä kaadettu Neuvostoliiton hajoamisen hurmassa Stalin-patsaiden tapaan.

Pietarin Leninin räjäyttäjää tai räjäyttäjiä ei ole saatu kiinni.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.