5.10.2007 19:50
Rémy-rotta rakastaa ruoanlaittoa.
pariisi. Amerikkalainen piirrosfilmi sai Ranskassa aikaan rottabuumin.
Useilla valkokankailla pyörivän Ratatouille-elokuvan päähenkilö, nokkela ja hellyttävä ranskalaisrotta Rémy, pyrkii huippukokiksi. Hygieniaa korostavissa ravintoloissa jyrsijät kohtaavat tunnetusti paljon ratismia, joten Rémykin joutuu raivaamaan tieltään paljon esteitä.
Kassamagneetiksi osoittautunut elokuva on heijastunut jo rottamyyntiin.
Rottien ystävien yhdistyksen APRAC:in edustaja kertoo, että useissa eläinliikkeissä rottien myynti on kasvanut 30–40 prosenttia elokuvan elokuisen ensi-illan jälkeen.
"Elokuva on demokratisoinut rotan imagon. Ennen rotta oli lemmikkieläimenä marginaalinen, hieman punk. Nyt lapset ja sitä mukaa lapsiperheet ovat kiinnostuneet", sanoo yhdistyksen varainhoitaja Laëtitia Dudous. Yhdistyksen nettisivujen kävijämääräkin on viisinkertaistunut.
Dudousin mukaan rotat ovat seurallisempia lemmikkejä kuin esimerkiksi hamsterit, mutta siinä piilee myös vaara. "Pelkäämme, että elokuvan innostamina ranskalaiset ottavat rotan harkitsemattomasti. Rotta tarvitsee hyvin paljon huomiota ja seuraa. Muuten se voi masentua, alkaa vieroksua kontaktia ja jopa kuolla", Dudous sanoo.
Tarkasti ottaen lemmikkirotat alkoivat yleistyä jo ennen Rémya. Vuonna 2004 ranskalaiskodeissa vilisteli kaksi miljoonaa siimahäntää. Nyt niitä on jo neljä miljoonaa.
Lemmikkirottien ystäviä tulevaisuus huolettaa. "On riski, että muoti menee ohi ja rottia aletaan hylätä", Dudous sanoo.
Lemmikkirotat eivät pärjää kadulla, vaan kuolevat pian. Ranskalaiset katurotat ovat sen sijaan sitkeitä epeleitä ja ikuisena riesana kaupungeissa.
Viemäreissä asuvat rotat levittävät tauteja ja tuhoavat paikkoja. Pariisin kaupunki järjestääkin kerran vuodessa rottien tuhoamiskampanjan.
Rottatorjuntaan erikoistuneen Euroclean-yhtiön mukaan sen asiakkaat ovat alkaneet kysellä enemmän rotista Ratatouille-elokuvan jälkeen – ja jopa hieman sääliä niitä.
"[Villejä] rottia on yhtä paljon kuin pariisilaisia, pari kolme miljoonaa", Imad Ounisi Eurocleanista sanoo.
"Eivätkä ne ole mitään lemmikkejä, ne rotat."
Ratatouille saa Suomen-ensi-iltansa nimellä Rottatouille 19. lokakuuta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi