29.7.2007 17:52 | Kommentit
Sairaalatyöntekijä pitelee kaksipäiväistä tyttövauvaa, joka pelastettiin elävältä hautaamiselta Hyderabadissa heinäkuun alussa. Maanviljelijä oli nähnyt maasta pilkistävän käden ja löytänyt vauvan.
Kuivasta kaivosta Nayagarhissa Itä-Intiassa löytyi viime maanantaina kolmisenkymmentä polyeteenipussia täynnä tyttösikiöiden ja vastasyntyneiden luita. Tutkimukset ovat vielä kesken, mutta Orissan osavaltion poliisi epäilee, että lähellä sijaitsevien laittomien klinikoiden työntekijät ovat pudottaneet ruumiinosat kaivoon aborttien jälkeen, kertoi uutistoimisto Reuters.
Tapaus ei ole ainutlaatuinen. Intiassa tyttöjä on miljoonia vähemmän kuin poikia. Pääasiallisena syynä pidetään tyttölasten eliminoimista ennen syntymää. Joillakin alueilla tapetaan myös vastasyntyneitä lapsia.
Lääketiedelehti Lancetissa viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan Intiassa jää joka vuosi syntymättä noin puoli miljoonaa tyttöä. Tutkimuksen tehneen tohtori Prabhat Jhan mukaan hälyttävää on, että tyttösikiöiden abortointi on yleisempää koulutettujen kuin kouluttamattomien naisten keskuudessa.
Kuten muuallakin maailmassa, myös Intiassa naisten korkea koulutus vähentää perheiden lapsilukua.
Noin 1,1 miljardin asukkaan Intiassa nainen synnyttää keskimäärin 2,7 lasta. Vauraat ja koulutetut perheet haluavat usein vain kaksi lasta, mutta vähintään yhden pojan.
"Pienemmän lapsimäärän vuoksi vauraammilla perheillä tarve määrittää sukupuolta on voimakkaampi kuin joillakin köyhemmillä ryhmillä", Väestöliiton tutkija Minna Säävälä selittää.
Tohtori Jhan mukaan abortit koskevat erityisesti perheitä, joissa on jo yksi tyttö: noin 30 prosenttia toisista ja kolmansista tytöistä abortoidaan.
Intiassa tyttöjä on perinteisesti pidetty rasitteena, koska he naimisiin mentyään siirtyvät miehen perheeseen. Tamil Nadusta peräisin olevan sanonnan mukaan tyttöjen kasvattaminen on "kuin kastelisi kukkia naapurin puutarhassa".
Tytön naittaminen saattaa viedä vanhemmat vararikkoon, sillä vaikka myötäjäisten antaminen ja vastaanottaminen kiellettiin jo 1960-luvulla, tapa on yleistynyt entisestään. Kun ennen riitti kasa kultakoruja, korkeasti koulutetut sulhaset vaativat nykyisin morsiamen perheeltä autoja ja asuntoja.
Jos myötäjäiset eivät tyydytä, sulhanen saattaa kostaa asian morsiamelle. Myötäjäiskatkeruudesta johtuvat morsianten murhat eivät ole harvinaisia.
Poikien tehtävänä on perinteisesti ollut myös vanhemmista huolehtiminen, kun eläketurvaa ei ole.
Sukupuolten epäsuhta koskettaa erityisesti Pohjois- ja Luoteis-Intiaa. Tilanne on synkin pohjoisessa Punjabin osavaltiossa, jossa alle kuusivuotiaiden lasten keskuudessa on 126 poikaa 100:aa tyttöä kohden.
Punjab on Intian vauraimpia osavaltioita, mutta naisten työssäkäynti on siellä vähäisintä Intiassa. Sen sijaan Etelä-Intiassa, jossa sukupuolijakauma ei ole vääristynyt, naisten työssäkäynti on yleistä.
Sukupuolten epäsuhta näkyy Intiassa tällä haavaa lapsissa, sillä sikiöiden sukupuolen selvittämiseen käytettävät ultraäänilaitteet ovat olleet käytössä noin 15 vuotta.
Sikiöiden sukupuolen selvittäminen kiellettiin Intiassa lailla vuonna 1994, mutta maassa on silti lukemattomia selvittämiseen erikoistuneita klinikoita.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi