26.4.2007 7:52 | Päivitetty: 27.4.2007 21:52
Poliisi sulki liikenteeltä muun muassa poliisiasemalle johtavan kadun.
TALLINNA. Tallinnassa on perjantaina pyritty kaikin keinoin estämään edellisyön rajujen mellakoiden toistuminen.
Viron poliisi on pystyttänyt turva-aidan maan parlamenttirakennuksen ympärille, ja muutoinkin liikkumista on rajoitettu Tallinnan keskustassa. Uutistoimisto BNS:n mukaan parlamenttirakennuksen edustalla oli aiemmin päivällä satakunta iskulauseita huutaneita vironvenäläistä nuoria.
Illansuussa poliisi tyhjensi myös puiston, johon oli alkanut kerääntyä runsaasti lähinnä venäläisiä nuoria. Silminnäkijän mukaan useita ihmisiä pidätettiin. Myöhemmin illalla poliisi tyhjensi myös Vapauden aukion.
Hallitus on kehottanut tekstiviesteillä ihmisiä pysymään rauhallisina ja jäämään pois kaduilta. Siitä huolimatta nuoria on illan aikana kokoontunut ryhmiin ympäri kaupunkia. Suuri osa heistä viettää aikaa Vanhankaupungin laidalla, toimittaja Kaja Kunnas raportoi Helsingin Sanomille.
Myös Pronssisoturi-patsaan entisen sijaintipaikan lähistöllä on BNS:n mukaan liikkunut runsaasti nuoria.
Tallinnan poliisi toivoo kaupungissa olevien turistien välttävän väkijoukkoja.
Virossa pelättiin perjantaina, että viime yön mellakat saavat jatkoa Tallinnassa lauantain vastaisena yönä. Tunnelmat olivat odottavat sen jälkeen kun kiistelty pronssinen neuvostosotilaan patsas monumentteineen oli siirretty aamuyöllä pois kaupungin keskustasta.
Viron virolaisten skinien huhuttiin suunnittelevan jonkinlaista kokoontumista.
Viime yön mellakoissa puukotettiin yksi ihminen kuoliaaksi. Puukotus tapahtui tiettävästi keskinäisessä tappelussa, lisäsi uutistoimisto BNS.
Lievästi loukkaantui 44 mellakoitsijaa ja 13 poliisia. Kolmesataa ihmistä pidätettiin. Suurella osalla heistä oli mukanaan keskustan liikkeistä ryöstettyjä esineitä.
Oikeusistuin on tähän mennessä määrännyt pidätettäviksi seitsemän viime yön mellakointiin osallistunutta. Pidätettyjen joukossa oli myös virolaisia, eli he eivät olleet pelkästään vironvenäläisiä, Kaja Kunnas täsmensi.
Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves korosti perjantaina, että kyseessä ei ole etninen konflikti vaan nuorison mellakointi, jossa on syyllistytty rikoksiin.
Hallitus päätti patsaan siirrosta kriisikokouksessa aamuyöllä. Perjantaiaamuksi suunnitellut arkeologiset kaivaukset sotilashautojen toteamiseksi ovat siirtyneet.
Viron hallituksen edustaja ei kertonut, minne patsas tarkalleen vietiin, mutta hän sanoi sen olevan poliisin valvonnassa.
Sitä ei kuljetettu suoraan sotilashautausmaalle, jonne se myöhemmin on tarkoitus sijoittaa.
Hajottaessaan neuvostosotilaan patsaan luo kerääntynyttä noin tuhannen mielenosoittajan joukkoa poliisi käytti sammutusvaahtoa, pamppuja sekä ääni- ja valotehosteita myöhään torstai-iltana.
Poliisia paetessaan jotkut mielenosoittajista paiskoivat kiviä rakennusten ikkunoihin, hajottivat raitiovaunupysäkkejä ja liikennemerkkejä.
Tallinnan keskustan liikkeitä ja autoja oli tuhottu Elokuvateatteri Kosmokselta vanhankaupungin reunalle Vapauden aukiolle.
Perjantaiaamuna Viron poliisi oli todennut 99 hävityksen kohdetta.
Viro päätti viime keväänä puhjenneiden levottomuuksien jälkeen selvittää, onko patsaan läheisyydessä neuvostoarmeijan sotilaiden hautoja. Jos kaivauksissa löydetään hautoja, ne siirretään hautausmaalle.
Esimerkiksi pääministeri Andrus Ansip on jo pitkään ajanut myös patsaan siirtoa samalla kertaa.
Neuvostoaikana pystytetty sotilaspatsas symboloi Virolle miehitystä, Venäjälle ja monille vironvenäläisille voittoa sodassa ja fasismin nujertamista.
0
Eesti Päevaleht -lehden verkkosivut (viroksi)
Postimees-lehden verkkosivut (viroksi)
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kaupunki | Päivitetty 13:25
Ulkomaat | Päivitetty 12:18
Kotimaa | Julkaistu 10:45