perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Poliisi pidätti miehiä prostituoiduiksi pakottaneen liigan Espanjassa

2.9.2010 15:59

Espanjan poliisi on pidättänyt yhteensä 14 ihmistä, joiden epäillään kuuluvan miehiä prostituoiduiksi pakottaneeseen rikollisliigaan, raportoi CNN.

Poliisin mukaan liiga houkutteli Brasiliasta kymmeniä miehiä Eurooppaan lupaamalla näille hyväpalkkaista työtä malleina tai tanssijoina, kunhan nämä vain suostuisivat maksamaan tulevasta palkastaan lentolippujen hinnan.

Todellisuudessa miehet päätyivät bordelleihin. Yhteensä liigan kynsiin joutui 60–80 miestä.

Brasiliaismiehet kuljetettiin Espanjaan Luxemburgissa sijaitsevan Schengenin kautta. Kun miehet pääsivät perille, heille kerrottiin, että he olisivatkin liigalle velkaa ainakin 4 000 euroa.

Miehet kuljetettiin kerrostaloasuntoihin, joissa heidät pakotettiin työskentelemään prostituoituina kellon ympäri, kokaiinin ja viagran voimalla. Asiakkaat olivat myös miehiä. Miehiä siirrettiin usein asunnosta toiseen.

Brasilialaisilta pidätettiin päivittäin leijonanosan heidän ansioistaan "kuluihin", joten alkuperäinen velka rikollisliigalle lyheni hyvin hitaasti. Jos joku yritti kieltäytyä, liiga uhkasi väkivallalla tai kuolemalla.

Espanjan poliisi on tutkinut juttua helmikuusta asti. Pidätyksistä kahdeksan tapahtui Palman kaupungissa Mallorcan lomasaarella, josta liigaa ilmeisesti johdettiin.

Rikollisliiga on ilmeisesti kuljettanut seksiorjiksi myös naisia. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen Espanjassa kiinni jäänyt joukkio, joka on ensisijaisesti keskittynyt miesten seksuaaliseen riistoon.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.