9.8.2007 17:55
Taideteollisen korkeakoulun kuvallisen viestinnän ja valokuvauksen professori Merja Salo pitää kiinnostavana, että Reutersin välittämän kuvavirheen havaitsi lukija.
Reuters välitti viime viikon torstaina venäläisen RTR-televisiokanavan kuvaa meren pohjassa olevista Mir-1 ja Mir-2 sukellusveneistä, joiden se kertoi esittävän venäläistä tutkimusryhmää.
Kuvissa Mir-sukellusveneet käyvät kuitenkin vuonna 1912 uponneen Titanicin hylyn luona eikä pohjoisnavalla.
Levitykseen ja aina lehtienkin sivuille päätynyt kuva kahden venäläisen Mir-sukellusveneen Titanic-etsinnöistä on mukana uutistoimisto Reutersin välittämässä videokoosteessa. Titanic-osuus näkyy 75 sekuntia kestävän videon alussa.
Koosteen perusteella maallikon on mahdotonta tietää, mikä on kuvitusta ja mikä autenttista kuvaa venäläisten viimeviikkoisesta tutkimusretkestä.
Tapauksen paljastuminen johtaa Salon mukaan nyt siihen, että myös muiden venäläisryhmän tutkimusretkeen liittyvien kuvien aitous joudutaan todistamaan.
"Herää kysymys, oliko kyseessä pelkkä propagandatemppu, ja että siellä [Pohjoisnavalla] ei oikeasti edes käytykään."
Vastuun uutiskuvan autenttisuuden tarkastamisesta Salo langettaa kuvan lähettäjälle ja välittäjälle, tässä tapauksessa on Reutersille.
"Jokainen uutistyötä tehnyt tietää, että tahti on kova. Uutistoiminnan nopeus perustuu siihen, että joihinkin lähteisiin voidaan luottaa. Reutersia ja monia muita suuria uutistoimistoja pidetään luotettavina."
Viime kesänä Reuters joutui toisen kuvakohun kohteeksi, kun selvisi, että toimiston käyttämä freelancevalokuvaaja oli vääristellyt kuvan ottamisen jälkeen Libanonin pommitusten savukiehkuroita.
Salo pitää yllättävänä, ettei kuvien valtavaan määrään suhteutettuna manipulointitapauksia satu enemmän.
Salo muistuttaa, ettei kuvilla valehteleminen ole mikään uusi ilmiö, vaikka se on nykyisin teknisesti aiempaa helpompaa. Salon mukaan kuvien vääristelyä on harrastettu kautta journalismin historian.
Salon arvion mukaan tapaukset eivät kuitenkaan rapauta uutiskuvan uskottavuutta tai ilmennä halua valehdella uutiskuvan avulla, koska uutiskuvat ovat vastuussa historialle.
"Se on aika painava vastuu tekijöille ja yleisöllekin", Salo huomauttaa.
"Odotus on, että kuvat ovat autenttisia ja ne esittävät tapahtumia, joita niiden sanotaan esittävän. Se pakottaa tekijät tietynlaiseen etiikkaan."
Reutersin uutiskuva venäläisistä pohjoisnavalla oli väärä 9.8.2007
Mir – suomalainen saavutus ja kylmän sodan pelinappula 2.8.2007
Venäläisten sukellusveneiden tehtävä pohjoisnavalla onnistui 3.8.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi