sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Puhtaiden ruiskujen puute pahentaa Tukholman hiv-epidemiaa

11.7.2007 13:26

Huumeruiskujen vaihdon hankaluus saattaa pahentaa Tukholman hiv-epidemiaa. Pistosvälineitä vaihdetaan Ruotsissa vain muutamissa kaupungeissa. Esimerkiksi Tukholman seudulla niitä ei voi hankkia laillisesti, koska apteekit eivät saa niitä myydä, sanoo Kansanterveyslaitoksen hiv-yksikön johtaja Mika Salminen.

Tukholmassa ruiskuhuumeiden käyttäjillä on viime syksyn ja alkuvuoden aikana todettu huomattavasti aiempia vuosia runsaammin hiv-tartuntoja. Alustavien tietojen mukaan epidemian on aiheuttanut sama viruksen alatyyppi, joka aiheutti Suomessa epidemian pääkaupunkiseudulla vuonna 1998.

Pula puhtaista välineistä johtaa helposti yhteiskäyttöön, mikä lisää veriteitse tarttuvien tautien leviämisriskiä. Salmisen mielestä Tukholman epidemiasta olisi tiedotettava Suomessa niissä palvelupisteissä, joissa on asiakkaina huumeiden käyttäjiä.

Salmisen mielestä olisi tärkeää, että naapurimaissakin olisi aina saatavilla puhtaita pistosvälineitä, koska matkustelu on vilkasta. Esimerkiksi Tallinnassa suomalaisen mallin mukainen terveysneuvonta on laajentunut viime vuosina, ja näin myös suomalaisten tartuntariskit ovat vähentyneet.

Ruotsissa ruiskuhuumeiden käyttäjillä on jo tämän vuoden ensimmäisen puoliskon aikana todettu 25 hiv-tartuntaa. Osa niistä voi olla myös seksitartuntoja. Suomessa on tänä vuonna todettu ruiskuhuumeiden käyttäjillä kuusi tartuntaa, joista vain muutama on todennäköisesti saatu Suomessa.

Suomessa on kuntien perusterveydenhuollon vastuulla olevia terveysneuvontapisteitä jo lähes 30, ja vuosittain noin kaksi miljoonaa käytettyä ruiskua ja neulaa vaihdetaan puhtaisiin.

Vuonna 2005 Suomessa arvioitiin olevan noin 19 000 pistohuumeiden käyttäjää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.