9.3.2010 15:31
Kaksi pientä lasipulloa, joiden väitettiin sisältävän vanhan miehen ja nuoren tytön haamut, myytiin nettihuutokaupassa 2 830 Uuden-Seelannin dollarilla eli lähes 1 500 eurolla. Maanantaina päättynyt haamujen huutokauppa sai yli 200 000 sivulatausta uusiseelantilaisessa Trade Me -nettihuutokaupassa, kertoi BBC verkkosivullaan.
Aaveet osti yhtiö, joka valmistaa sähkötupakoita.
Myyjän mukaan aaveet oli otettu kiinni hänen Christchurchissa sijaitsevassa kodissaan. Nainen väitti, että manaaja nappasi aaveet ja säilöi ne vihkivettä sisältäviin pulloihin viime kesänä.
Nainen oli kokenut kotonaan "outoja" asioita ennen kuin hän kutsui manaajan paikalle.
"Vesi kiehui liedellä itsestään, jokin kosketteli niskaani, kuulin ääniä huoneista ja esineitä katosi ilmestyäkseen myöhemmin mitä ihmeellisimpiin paikkoihin", nainen kertoi.
"Koirani ei suostunut menemään tiettyihin huoneisiin ja veljeni tytär sanoi puhuneen pikkutytön kanssa."
Ilmiöt loppuivat naisen mukaan manaajan suoritettua rituaalinsa. Aaveet nukkuivat naisen mukaan vihkivedessä pulloissaan, mutta hän laittoi ne myyntiin, koska pelkäsi niitä.
Myyntikohde keräsi nettihuutokaupassa 220 000 sivulatausta ja lukuisia kommentteja. Osa kommentoijista oli huolissaan toisen ihmisen hengen myymiseen liittyvistä moraalikysymyksistä. Toiset taas utelivat pysyisivätkö aaveet varmasti pulloissaan.
Aaveet myynyt nainen sanoi antavansa kaikki rahat eläinsuojeluun, kunhan hän on ensin maksanut manaajan palkkion.
Vaikka lasipullossa olleet aaveet myytiin jo, uteliaille löytyy Trade Me -nettihuutokaupasta yhä "paha henki".
Punaista nestettä puolillaan olevasta muovipullosta oli tarjottu maanantaina kello 15 mennessä Suomen aikaa 10,50 Uuden-Seelannin dollaria (reilut viisi euroa).
Kohteesta voi tehdä tarjouksia ensi maanantaihin asti – mikäli myyjä jaksaa jatkaa vitsiään niin pitkälle.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi