perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Puolen miljoonan euron puulaatikkokamera kaupan Itävallassa

27.1.2010 18:07

DIETER NAGL / afp

Westlicht Galeryn omistaja Peter Coeln esittelee Alphonse Giroux Daguerreotype -kameraa vuodelta 1839.

Westlicht Galeryn omistaja Peter Coeln esittelee Alphonse Giroux Daguerreotype -kameraa vuodelta 1839.

Wien. Maailman vanhin myyntitarkoitukseen valmistettu kamera on kaupan Itävallassa. Kamera on valmistettu vuonna 1839.

Laite on määrä huutokaupata Wienissä toukokuussa. Huutokauppakamari on myynyt vuonna 2007 samanlaisen laitteen 576 000:lla eurolla. Tällä kertaa lähtöhinta on 200 000 euroa.

Valokuvauksen alkuajoilta peräisin oleva kamera on valmistettu Pariisissa. Saman valmistajan tuottamia puulaatikkokameroita tiedetään ennestään olevan kymmenen maailman museoissa.

Kameran omistava saksalaisoptikko oli saanut sen isältään 1970-luvulla. Mies säilytti laitetta olohuoneessaan koristeena ja oli autuaan tietämätön sen arvosta.

Kamera edustaa niin sanottua dagerrotypiatekniikkaa, jonka kehitti ranskalainen Louis Daguerre. Kyse on yhdestä varhaisimmista valokuvausmenetelmistä.

Jokainen tällä menetelmällä otettu valokuva oli ainoa laatuaan. Negatiiveja ei ollut, joten kopioita ei pystytty valmistamaan.

Huutokauppakamarin omistaja kehuu kameran kuntoa ällistyttävän hyväksi. Mukana seuraa käyttöopas.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.