21.11.2009 20:29
Pääministeri Vladimir Putin lupaili lauantaina uusia poliittisia toimia Venäjän talouskurjuuden helpottamiseksi. Maassa otetaan käyttöön muun muassa hävityspalkkio, jonka tarkoitus on kiihdyttää autokauppaa.
Hän puhui johtamansa Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen puoluekokouksessa Pietarissa.
Valtio ryhtyy maksamaan reilun 1 700 dollarin (50 000 ruplan) suuruisia korvauksia autonostajille, jotka luopuvat yli kymmenen vuoden ikäisestä autostaan ja ostavat tilalle uuden, Venäjällä valmistetun menopeliin.
Samantyyppinen järjestely on kiihdyttänyt autokauppaa Saksassa. Hävityspalkkiolla Putin haluaa tukea ainakin Lada-autoja valmistavaa venäläistä AvtoVAZ-yhtiötä, joka on myös Venäjän puolustusteollisuuden kulmakivi.
Yli tunnin mittaisessa puheessaan Putin sanoi myös, että ensi vuonna valtio tukee asuntoluottomarkkinoita yli 250 miljardilla ruplalla.
Venäjä kärvistelee nyt pahimmassa taantumassaan sitten 1990-luvun. Maan kansantuote supistuu tänä vuonna 8–8,5 prosenttia, pääministeri arvioi puheessaan.
Viime vuosikymmenen alkupuolella Neuvostoliiton hajoaminen syöksi maan perillisvaltio Venäjän kaaokseen. Vuonna 1994 maan talous supistui yli 12 prosenttia.
Tällä vuosikymmenellä Venäjä taas on vaurastunut ripeästi. Öljyn ja energian hinnannousu on hyödyttänyt luonnonvaroiltaan rikasta maata, mutta tulovirrat myös ehtyivät nopeasti, kun talouskriisi käänsi hinnat laskuun.
Venäjän talouden täytyy monipuolistua, jotta riippuvuus raaka-aineiden perustuotantoon pohjautuvasta liiketoiminnasta vähenee, sanoi Putin lauantaisessa puheessaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi