keskiviikko 10.2.2010 | Ella, Elina  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Putinin jatko Venäjän johdossa ei saa kannatusta suomalaisilta

4.1.2008 0:02

Suomalaisia ei lämmitä ajatus Vladimir Putinista Venäjän "kansallisena johtajana". Vain vajaa neljännes haluaisi Putinin jatkavan Venäjän tosiasiallisena johtajana presidenttikauden päätyttyä. Joka toinen tyrmää ehdotuksen.

Runsas neljännes ei ottanut asiaan kantaa, kun Helsingin Sanomat teetti aiheesta mielipidekyselyn Suomen Gallupilla.

Putin ilmoitti pari viikkoa sitten olevansa valmis Venäjän pääministeriksi, jos hänen suosikkinsa, varapääministeri Dmitri Medvedev valitaan maaliskuun vaaleissa presidentiksi. Putin ei perustuslain mukaan voi pyrkiä kolmannelle perättäiselle kaudelle.

Suomen Gallup toteutti mielipidekyselyn marras–joulukuun vaihteessa duumanvaalien alla. Vaalikoneisto istutti tuolloin ehdokkaana olleelle Putinille nimitystä "kansallinen johtaja", sillä presidentti ei ollut vielä kertonut täsmällisistä jatkoaikeistaan.

Ammattiryhmistä ainoastaan johtajien enemmistö toivoisi Putinin jatkavan Venäjän tosiasiallisena johtajana.

Johtajien tukea selittänee se, että Putin on onnistunut selvästi vakauttamaan Venäjää 1990-luvun epävarmojen vuosien jälkeen, ja hän on markkinoinut itseään nimenomaan vakauden takaajana.

Puoluekannatuksen mukaan puolestaan Sdp:n kannattajat suhtautuvat Putinin jatkoon Venäjän johtajana muita myönteisemmin. Penseimpiä ovat vihreiden kannattajat.

Kun suomalaisilta sitten kysyttiin, onko Venäjän viimeaikainen toiminta maailmanpolitiikassa Suomen kannalta uhka, kansalaisten mielipiteet jakautuivat kahtia. Lähes kaksi viidestä kokee Venäjän uhkaksi, mutta lähes kaksi viidestä ei pitänyt Venäjää pelottavana.

Tässäkin kysymyksessä vastaamatta jättäneiden osuus oli varsin suuri: neljännes ei ottanut kantaa. "Kun mennään vaikeina pidettyihin kansainvälispoliittisiin kysymyksiin, on odotettavaa, että neljännes tai viidennes ei osaa ottaa kantaa", sanoo tutkimusjohtaja Juhani Pehkonen Suomen Gallupista.

Miehillä on naisia synkempi kuva Venäjästä. Myös yli 60-vuotiaat painottavat keskivertoa enemmän Venäjän uhkaa.

Myös puoluekanta selittää suhtautumista. Enemmistö kokoomuksen kannattajista kokee Venäjän uhaksi. Kokoomuslaisten mielipiteet heijastelevat puolustusministeri Jyri Häkämiehen linjaa.

Häkämies nimesi Washingtonissa syyskuussa Suomelle kolme turvallisuuspoliittista haastetta: Venäjän, Venäjän ja Venäjän.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.