18.8.2011 9:05
Ranska haluaa ottaa oppia Suomen koulujärjestelmästä. Ranskan opetusministeri Luc Chatel vakuuttui asiasta, kun hän kuunteli opettajien esityksiä Itäkeskuksen koulussa Helsingissä.
"Täällä on paljon käytäntöjä, joista olisi hyötyä Ranskassa", Chatel totesi.
Suomen koulujärjestelmä rankattiin maailman parhaaksi vuoden 2006 PISA-tutkimuksessa. Vielä viime vuonna Suomi oli ainoa eurooppalainen maa kärkiviisikossa, vaikka Aasian maat pudottivat Suomen kärjestä luetun ymmärtämisessä.
"Meidän on hyvä seurata toimivia käytäntöjä, koska ranskalainen järjestelmä ei ole yltänyt samalle tasolle tutkimuksissa", Chatel sanoo.
Itäkeskuksen koulun esitysten jälkeen Chatel sanoi olevansa vakuuttunut suomalaisten opettajien monipuolisesta roolista ja siitä, kuinka paljon he pystyvät vaikuttamaan seuraamaansa opetussuunnitelmaan.
"Mielenkiintoista on, etteivät opettajat ainoastaan anna ohjeita opiskelijoille. He tukevat myös opetusta ja kasvatusta", hän sanoo.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi