22.11.2007 11:03 | Päivitetty: 22.11.2007 20:45
Matkustajat odottavat metroa Pariisin itäosassa torstaina.
Pariisi. Ranskan liikenteen puoleksitoista viikoksi lamauttanut julkisen liikenteen lakko näytti päättyvän asteittain torstaina.
Valtion rautateiden eli SNCF:n johtaja Anne-Marie Idracarvioi kuitenkin televisiohaastattelussa, että liikenteen palautuminen täysin normaaliksi vie kaksi vuorokautta. Erityisnopeista luotijunista kulki torstaina jo kaksi kolmesta.
Torstaina lakkoaktiivisuus oli jo vähäistä: Pariisin kaupungin liikennelaitoksen RATP:n työntekijöistä enää 12 prosenttia oli lakossa, yrityksen johto tiedotti.
Työntekijöiden kokoukset eri puolilla Ranskaa äänestivät lakon päättämisen puolesta. 45:stä paikallisliitosta 42 kannatti työtaistelun lopettamista. Pariisilaiset joukkoliikenteen matkustajat ottivat uutisen iloisina vastaan.
Lakkoilijat ovat protestoineet hallituksen suunnitelmaa pidentää alan eläkeikää 2,5 vuodella muiden palkansaajien tasolle. Silloin täyttä eläkettä saisi 40 vuoden työuran jälkeen. Ammattiliittojen mukaan alhainen eläkeikä on hyvitys raskaasta työstä ja pienestä palkasta.
Hallitus taipui lopulta yrityskohtaisiin kolmikantaneuvotteluihin. Ne aloitettiin keskiviikkona sekä RATP:ssä että SNCF:ssä.
Presidentti Nicolas Sarkozyon vakuuttanut, että hallitus ei peräänny aikeesta nostaa eläkeikää. Neuvotteluissa etsitään kuitenkin hyvityksiä, esimerkiksi palkankorotuksia, työuran pidennykselle.
Lakon loppuvaiheilla kaksi kolmasosaa ranskalaisista piti sitä mielipidekyselyjen mukaan epäoikeutettuna. Hallituskin on toisaalta saanut moitteita päästettyään kiistan kärjistymään.
Kiistelty eläkeuudistus koskee vain puolta miljoonaa työntekijää. Hanke on kuitenkin muodostunut Sarkozyn uudistushalun vertauskuvaksi. Sarkozy tahtoo nostaa Ranskan uuteen, nopeampaan talouskasvuun julkista sektoria keventämällä ja työntekoa kannustamalla.
Vaikka lakko hellitti, kiista jatkuu. Sekä hallitus että ammattiliitot pysyvät ainakin julkisuudessa samoissa kannoissa kuin ennen lakkoa.
Ranskan luotijunia sabotoitu lakon aikana 21.11.2007
Suurlakko sulki nyt kouluja Ranskassa 20.11.2007
Ranskan lakkojen lasku kasvaa 19.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 7:54