sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ranskan parlamentti hyväksymässä burkakiellon

7.7.2010 21:44

Sami Kero / HS

Ranska aikoo kieltää kasvot kokonaan peittävät asut, kuten burkhan.

Ranska aikoo kieltää kasvot kokonaan peittävät asut, kuten burkhan.

Pariisi. Kasvot peittävän hunnun kieltävä laki on erittäin todennäköisesti menossa läpi Ranskan parlamentissa.

Sosialistipuolue on päättänyt jättää asiassa äänestämättä, ja enemmistö oikeistolaisen valtapuolueen UMP:n jäsenistä kannattaa hallituksen esittämää kieltoa. Vain vihreät aikovat äänestää kieltoa vastaan.

Kansalliskokouksen on määrä äänestää laista ensi viikolla.

Uusi laki kieltäisi sellaisen hunnun käyttämisen, joka peittää kasvot. Kasvot peittäviä asuja ovat esimerkiksi eräissä islamilaisissa kulttuureissa käytetyt burka ja niqab.

Oikeusministeri Michèle Alliot-Marie on perustellut lakia sillä, että kasvot peittävä huntu estää yhteisöä tunnistamasta ihmistä.

Esitetyn lain mukaan kasvojen peittämisestä voisi saada 150 euron sakon, ja siitä voisi joutua myös niin sanottuun kansalaiskoulutukseen. Naisen pakottaminen burkan käyttöön toisi enimmillään vuoden vankeutta ja 30 000 euron sakot.

Monet muslimit Pariisissa lähinnä kannattavat kieltoa. Ennen kaikkea he haluavat kiistelyn asiasta loppuvan, koska kiista nostaa esiin ennakkoluuloja islaminuskoisia kohtaan.

"Ei burkaa määrätä Koraanissa. Minusta kieltäminen on järkevää", sanoo 32-vuotias ranskalais-algerialainen Soumia Kherroubi, joka pukeutuu väljään djellaba-kaapuun ja käyttää löysää huivia hiuksillaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.