torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Raportti: Suomessa käytetyn kasvimyrkyn vaarallisuutta salattu

9.6.2011 20:24

Yhdysvalloissa tiistaina julkaistussa raportissa väitetään, että Suomessakin käytössä olevan kasvimyrkyn vaarallisuus on salattu EU:ssa ja Yhdysvalloissa. Raportin mukaan EU:n komissio on tiennyt maailman eniten myydyn torjunta-aineen glyfosaatin vaaroista jo vuodesta 2002 alkaen.

Myrkky on myynnissä Suomessa, ja sitä käytetään sekä maanviljelyksessä että kotipuutarhoissa. Aineen tunnetuin kauppanimi on Roundup. Asiasta kertoi Huffington Post.

Tutkimuksissa myrkyn on todettu aiheuttavan laboratorioeläimille sikiövaurioita ja keskenmenoja. Raportin mukaan viranomaiset ovat kuitenkin salanneet tietoja aineen terveysvaikutuksista. Saksan elintarvikeviranomainen väitti viime vuonna, että myrkyn yhteyttä sikiövaurioihin ei ole todettu.

EU:n oli alun perin tarkoitus uudelleen arvioida aineen vaikutuksia ensi vuonna, mutta arviointia siirrettiin vuodelle 2015. Ensi vuonna on tarkoitus astua voimaan nykyistä tiukemmat määräykset EU:n alueella käytetyistä tuholais- ja kasvimyrkkyistä.

Tutkijat havaitsivat glyfosaattia kestävän geenimuunnellun viljan aiheuttavan keskenmenoja maatilojen eläimille. Viljan oheen on kytkeytynyt aiemmin tuntematon taudinaiheuttaja, jonka elinolot kasvimyrkky mahdollistaa. Tätä viljalajiketta on kutsuttu nimellä "Roundup Ready Crops" eli suoja-myrkkyvalmiiksi viljaksi.

Huffington Postin mukaan Roundup-kasvimyrkkyä valmistava Monsanto ajaa parhaillaan EU-parlamentissa läpi geenimuunnellun viljan kasvattamista sallivaa lainsäädäntöä. Raportin julkaisi Earth Open Source –niminen järjestö, joka edistää kestävää ruuan tuotantoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.