torstai 23.2.2012 | Aslak  Onnittele e-kortilla

Raportti: Suomi on poliittisen vapauden mallimaa

13.1.2009 16:56

Taipei. Suomi on poliittisen vapauden mallimaa, toteaa amerikkalainen demokratiaa ajava järjestö Freedom House tiistaina julkaisemassaan raportissa. Suomi johtaa vuosittaisessa raportissa listaa, jossa tarkastellaan poliittisia vapauksia 193 maassa tai alueella viime vuonna.

Listan hännänhuippuna on edelleen Pohjois-Korea.

Freedom Housen mukaan poliittiset vapaudet ympäri maailman vähenivät viime vuonna jo kolmantena vuotena peräkkäin. Tilanne on pahentunut esimerkiksi Venäjällä ja Kreikassa.

Venäjän vaalit eivät raportin mukaan täyttäneet vapaiden ja oikeudenmukaisten vaalien määritelmää. Kreikan sijoitus listalla puolestaan putosi joulukuisten mellakoiden vuoksi.

Irak ja Malesia sen sijaan ovat nousseet listalla poliittisen moniarvoisuuden lisääntymisen myötä. Irakissa sunnimuslimien osallistuminen politiikkaan on lisääntynyt ja Malesian oppositiollakin menee aiempaa paremmin.

Raportin määritelmän mukaan maailman maista ja alueista 89 on "vapaita" ja 42 "ei-vapaita".

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.