7.10.2009 9:35
Ruotsalaiset poliisit törmäsivät poikkeukselliseen näkyyn, kun he silminnäkijähavaintojen perusteella tekivät tutkimuksen pizzeriassa Tidaholmissa. Ensin poliisit näkivät lampaan ulostetta ravintolan ulkopuolella ja kun he menivät sisään, kellarista löytyi kolme elävää lammasta, Aftonbladet-lehti kertoo verkkosivuillaan.
Poliisi uskoo lisäksi, että kellarissa oli teurastettu yksi lammas, kun sieltä löytyi verijälkiä ja teurasjätteitä.
"Kellarissa säilytettiin myös elintarvikkeita, kuten kaalia ja valkosipulia. Todennäköisesti lammas teurastettiin muiden vieressä ja vietiin ulos. Eläimen teurastaminen vapauttaa runsaasti bakteereita eli se ei näytä hyvältä elintarvikekäsittelyn kannalta", elintarviketarkastaja Britt Svensson sanoi Aftonbladetille.
Elossa olleet lampaat palautettiin tarhaajalle, joka oli myynyt lampaat ravintoloitsijalle. Tarhaaja on naimisissa Tidaholmin poliisipäällikön kanssa. Aviomiehen mukaan hänen vaimonsa myi lampaat hyvässä uskossa.
Pizzerian omistajat väittävät, ettei lammasta teurastettu kellarissa, mutta poliisi ei sitä usko. Poliisin mukaan on epätodennäköistä, että teurastetun lampaan lihaa olisi ehditty tarjoilla asiakkaille.
Tarkastaja Svensson määräsi pizzerian suljettavaksi. Hän pohtii, sallitaanko omistajien enää jatkaa ravintolatoimintaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi