sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ruotsalaiset eivät usko Palmen murhaajan löytymiseen

24.2.2011 11:48

Tukholma. Ruotsalaiset eivät jaksa uskoa pääministeri Olof Palmen murhamysteerin selviämiseen. Yhdeksän kymmenestä ruotsalaisesta uskoo, ettei ketään tulla tuomitsemaan Palmen murhasta. Vain viisi prosenttia jaksaa vielä pitää toivonkipinää yllä.

Noin neljä kymmenestä haluaa kuitenkin poliisin jatkavan murhan tutkimuksia, käy ilmi Svenska Dagbladet -lehden Sifo-mielipidemittauslaitoksella teettämästä kyselystä. Puolet tuhannesta kyselyyn vastanneesta piti murhatutkinnan jatkumista turhana.

Pääministeri Palme murhattiin Tukholmassa Tunnelgatanin ja Sveavägenin kulmassa helmikuussa 1986. Murhasta tulee kuluneeksi ensi maanantaina 25 vuotta.

Palmen murhasta on ollut syytettynä ainoastaan Christer Pettersson, joka vapautettiin kuitenkin hovioikeudessa. Pettersson kuoli vuonna 2004.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.