25.2.2009 10:43
Daniel Westling ja kruununprinsessa Victoria kihlajaisinfossaan.
Tukholma. Ruotsalaisten mielestä kruununprinsessa Victoria teki oikein valitessaan puolisokseen kansanmiehen. Tuoreen kyselyn mukaan tätä mieltä on peräti 83 prosenttia ruotsalaisista.
Naiset ymmärtävät vielä miehiäkin paremmin Victorian valinnan: 90 prosenttia naisista tukee kruununprinsessan valintaa. Miesten kohdalla osuus jää 78 prosenttiin.
Kyselyn teki tutkimuslaitos Novus Opinion Ruotsin TV4:lle. Kyselyyn osallistui tuhat ihmistä.
Kaikkia Ruotsin valtalehtiä tulossa olevat häät eivät kuitenkaan pehmittäneet. Esimerkiksi riippumaton liberaalinen Dagens Nyheter muistuttaa pääkirjoituksessaan, että Ruotsilla on yleensä syytä olla ylpeä demokratiastaan, avoimuudestaan ja tasa-arvoisuudestaan, mutta "eilen tämä ylpeys koki kolahduksen."
Lehden mukaan Ruotsi sai muistutuksen siitä, ettei maan johto ole demokraattinen – valtion päämies syntyy virkaansa, häntä valita siihen. Tehtävä on elinikäinen, ja sen haltijaa pidetään yhtenä lenkkinä pitkässä hallitsijoiden ketjussa.
Vihkiäisiin liittyvät muodollisuudet isältä ja hallitukselta saatuine lupineen ovat Dagens Nyheterin mukaan "vastenmielinen malli".
"Täällä naiset ja miehet tulevat 18-vuotiaina täysi-ikäisiksi, he saavat äänestää ja valita puolisonsa vapaasti. Kuninkaalliset muodollisuudet tuntuvat vääriltä, aikansa eläneiltä."
"Monarkia ei ole demokraattista, ei myöskään inhimillistä."
Hyvä häämieli saattaa säilyä Ruotsissa vuoden 2010 äänestykseen 25.2.2009
Victoria: Kyllä, kyllä, kyllä 24.2.2009
Ruotsalaislehti painatti kilpailijalle valenumeron salatakseen Victorian kihlat 25.2.2009
Kuntosaliyrittäjästä prinssiksi 24.2.2009
TAUSTATässä on Victorian kihlajaissormus 24.2.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi