sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Ruotsi: Sikainfluenssarokote nelinkertaisti narkolepsiariskin

29.3.2011 10:12 | Päivitetty: 29.3.2011 11:19

Tukholma. Ruotsissa sikainfluenssarokote näyttää nelinkertaistaneen lasten ja nuoren riskin sairastua narkolepsiaan. Tiistaina julkaistun väliraportin tulokset ovat samansuuntaisia kuin Suomessa.

Suomessa rokotteen on arvioitu yhdeksänkertaistaneen lasten ja nuorten narkolepsiariskin. Sairastumisia on ollut erityisesti 5–15-vuotiailla.

"Tulokset Suomessa ja Ruotsissa eivät ole oleellisesti erilaisia, vaan ne näyttävät samaan suuntaan. Tiesimme odottaa tällaisia tietoja Ruotsista", kertoi erikoistutkija Hanna Nohynek Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).

Eroja selittää muun muassa se, että selvityksiä on tehty Suomessa ja Ruotsissa hieman eri tavoin. Tulokset ovat vasta alustavia.

Asiantuntijat epäilevät, että rokote on yhdessä jonkin muun tekijän kanssa aiheuttanut sairastumiset. Muu tekijä voi olla esimerkiksi sikainfluenssa- tai enterovirus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.