18.6.2008 12:40 | Päivitetty: 19.6.2008 0:09
Mielenosoittajat kerääntyivät valtiopäivärakennuksen eteen vastustamaan salakuunteluesitystä tänään Tukholmassa.
tukholma. Ruotsin valtiopäivät hyväksyi keskiviikkoiltana täpärästi televakoilulain, joka on herättänyt kiivasta kiistelyä ja vastarintaa. Sotilastiedustelu saa lain nojalla laajat valtuudet salakuunnella Ruotsin rajat ylittävää teleliikennettä ja lukea muun muassa sähköposteja.
Lain tultua voimaan myös Suomesta tulevaa teleliikennettä voi joutua ruotsalaisen sotilastiedustelun seulaan.
Lain puolesta äänesti lopulta 143 kansanedustajaa, sitä vastaan 138. Kaikkiaan 67 edustajaa ei saapunut paikalle, yksi luopui äänestyksestä.
Sadat mielenosoittajat kokoontuivat Tukholman valtiopäivätalon luo vastustamassa lakiesitystä. Myös lehdenkustantajat, lakimiesliitto, turvallisuuspoliisin entinen päällikkö ja journalistiliitto olivat varoittaneet hyväksymästä lakia.
Lakiesitystä hiottiin koko keskiviikkopäivä ja parlamentti jatkoi asian käsittelyä myöhään iltaan. Puhujalista oli pitkä.
Arvostelijoiden mukaan laki olisi harppaus kohti totalitaarista valvontayhteiskuntaa ja karkea rikos yksityisyyden suojaa ja muun muassa kirjesalaisuutta vastaan.
Puolustajien mukaan laki on välttämätön sopeutuminen terrorismin värittämään nykytodellisuuteen, ja sillä suojellaan kansainvälisiin operaatioihin osallistuvia ruotsalaisia.
Lain myötä FRA voisi tarkkailla myös kaikkea Suomen ja Ruotsin välistä yksityistä teleliikennettä.
Vuoden pöydällä levännyt lakiesitys antaa asevoimien viestitiedustelulaitokselle FRA:lle luvan tarkkailla mitä tahansa radioaalloilla ja kaapeleissa kulkevaa, Ruotsin rajat ylittävää viestiliikennettä ilman tuomioistuimen erityislupaa.
Hallituksen esityksen mukaan tiedustelun kohteena ovat ”ulkoiset uhat”, eivät tavallisten ihmisten sähköpostit.
FRA:n perinteinen tehtävä oli kylmän sodan aikana salakuunnella Varsovan liiton radioliikennettä.
Ruotsin sanomalehdenkustantajat kehottivat keskiviikkona kansanedustajia hylkäämään lakiesityksen. ”Tiedotusvälineiden puoleen kääntyvien henkilöys voi heidän tahtomattaan paljastua viestitiedustelussa. Tämä on erittäin vakavaa."
"Käytännössä se vaikuttaa ihmisten alttiuteen lähestyä tiedotusvälineitä ja ääritapauksessa jää kertomatta asioita, joiden pitäisi tulla yleiseen tietoon”, kustantajien järjestö totesi parlamentaarikoille lähettämässään kirjeessä.
Roskapostin torjumiseksi yli puolet Ruotsin tiedotusvälineistä käyttää ulkomailla sijaitsevia palvelimia, minkä takia niiden koko sähköpostiliikenne tulisi FRA:n luvallisen vakoilun piiriin.
Kustantajat ja journalistit ovat todenneet, että lähdesuoja on vakavasti uhattuna.
Esitys oli kaatua tiistaina, kun muutama hallituspuolueiden kansanedustaja ilmoitti äänestävänsä sitä vastaan.
Salakuuntelulaki saattaa karkottaa sijoittajia Ruotsista 19.6.2008
TIETOKULMAFRA-lain keskeiset pykälät 18.6.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 0:59
Kotimaa | Päivitetty 0:11
Ulkomaat | Julkaistu 19:23