sunnuntai 12.2.2012 | Elma  Onnittele e-kortilla

Ruotsissa oppilaan menestys voi määritellä opettajan palkan

11.9.2009 14:03

Ruotsalaisessa kunnassa harkitaan uutta opettajien palkkausjärjestelmää. Jo ensi vuonna opettajille voidaan maksaa yläasteella palkkaa sen mukaan kuinka heidän oppilaansa pärjäävät kansallisessa vertailussa.

"Parhaimmille opettajille pitää maksaa parhaiten", sanoo Trelleborgin koululautakunnan jäsen Lars Hemzelius. Asiasta kertoo ruotsalainen verkkojulkaisu The Local lainaten useita lehtiä.

Palkkakokeilun on määrä alkaa syksyllä 2010. Tuosta lähtien yläasteen opettajat näkevät palkkakuiteistaan, kuinka heidän oppilaansa ovat pärjänneet kansallisessa vertailussa. Kunnan kouluviranomaiset tutkivat parhaillaan järjestelmän yksityiskohtia.

Lopullisia poliittisia päätöksiä palkkausjärjestelmästä tehdään heti viranomaisvalmistelun jälkeen.

Uutta järjestelmää kannattavat porvaripuolueet, mutta sosiaalidemokraatit ovat asettuneet vastahankaan.

Opettajien ammattijärjestöt eivät ole vielä lämmennet ajatukselle. Ammattiliitot katsovat, että on otettava huomioon myös oppilaiden omat lähtökohdat.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Sopisiko tulospalkkaus opettajille?

Ruotsalaisessa Trelleborgissa mietitään opettajien palkan määräytymistä oppilaiden menestyksen perusteella.

Kyllä 20% Ei 80%

Vastanneita 5768

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.