sunnuntai 27.5.2012 | Ritva  Onnittele e-kortilla

Salaisia sopimuksia, suostuttelua ja painostusta

29.11.2010 1:11

Yhdysvaltalaisdiplomaatit ovat Wikileaksin mukaan tehneet erikoisia sopimuksia muiden maiden kanssa saadakseen Guantanamon vankeja siirretyksi muualle. Esimerkiksi Sloveniaa vaadittiin ottamaan yksi vanki vankiloihinsa, jos maan johto halusi järjestää tapaamisen presidentti Barack Obaman kanssa.

Kiribatin saarelle tarjottiin miljoonia dollareita, jotta valtio huolisi useita vankeja. Belgialle vankien ottamista kuvailtiin kustannustehokkaaksi tavaksi saavuttaa vaikutusvaltaa Euroopassa.

Yhdysvallat antoi viime vuonna 38 maan diplomaateilleen ohjeen hankkia luottamuksellista tietoa YK:n pääsihteeristä Ban Ki-moonista ja muiden maiden edustajista. Heidän oli määrä hankkia tietoja, jotka on tarkoitettu ainoastaan YK:n käyttöön.

Erityisesti tietoa haluttiin ihmisistä, joilla oli yhteyksiä Sudaniin, Afganistaniin, Somaliaan, Iraniin ja Pohjois-Koreaan.

Monissa viesteissä on tarkkoja ohjeita, kuinka ottaa selvää Israelin ja Palestiinan konfliktista tai Britannian, Ranskan, Saksan, Venäjän ja Kiinan suhtautumisesta Iranin ydinuhkaan.

Näissä ohjeviesteissä oli allekirjoitus "Clinton", mikä tarkoittaa Yhdysvaltain ulkoministeriä Hillary Clintonia.

Dokumenteissa kerrotaan myös, että Yhdysvallat ja Etelä-Korea ovat keskustelleet siitä millainen voisi olla uudelleen yhdistynyt Korea, jos Pohjois-Korea romahtaa taloudellisten tai poliittisten syiden vuoksi. Eteläkorealaiset arvelevat, että kauppasuhteiden parantaminen Kiinaan lieventäisi Kiinan epäluuloisuutta.

Yhdysvalloilla on niin ikään jo useampien vuosien ajan ollut meneillään salainen hanke, jonka tarkoituksena olisi viedä Pakistanin tutkimusreaktorissaan kehittämä rikastettu uraani pois, koska sitä pelätään käytettävän ydinaseiden rakentamiseen. Tässä ei kuitenkaan ole onnistuttu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.